21. joulukuuta 2015

Siivouspäivänä ajatus harhaili / Cleaning Day for Chrismas






Toissapäivänä minusta tuntui siltä,
että just nyt ois kiva siivota koti vastaanottamaan Joulua.

Niimpä tartuin tuumasta toimeen.

Ennen lattioiden imurointia ja pesua kantelin matot pihalle tampattavaksi.
Koska halusin imuroida myös sohvat ja nojatuolit, tyhjensin ensin myös ne.






 Kiikutin pihalle tuulettumaan ja tampattavaksi torkkupeittoja, tyynyjä, lampaantaljoja jne
Samalla kaivoin kaappien kätköistä esille joulun tunnelmaan sopivia vähän punaista ja harmaata väriä sisältäviä torkkupeittoja, tyynynpäällisiä ja tyynyjä sekä kauniita liinoja pöydille ja lipastojen päälle.



 
 Tätä siivouksen esivaihetta aamupäivällä tehdessäni,
sain päähäni samalla siistiä ja somistaa puutarhaakin,
erityisesti sisääntuloreittiä portilta ulko-ovelle.







Siinä touhutessa intouduin hakemaan kameran esille ja otin muutaman kuvan pihalta.
Varmaan jo arvaattekin, että näitä juttuja puuhatessa aika kului kuin siivillä,
eikä varsinainen kodin siivous ollut vielä oikeastaan alkanutkaan.
Mutta kun mieliala on hyvä, ei ajankulu yhtään haittaa ja välillä oli aikaa nauttia kupillinen höyryävän kuumaa glögiä ja pipareita.
Olihan minulla toki seuraakin, Nuppu on aina innolla mukana kaikessa  :-)


Päivä oli jo pitkällä, kun sain kodin sisältä siivotuksi.
Mieli oli hyvä ja koti tuoksui puhtaalle.
Illalla olikin kiva pelata lautapelejä ja juoda lisää glögiä,
kun tyttäreni ystävineen poikkesi käymään.


Tähän loppuun vielä muutama sananen kodin siivoamisessa käyttämästäni pesuaineesta.
Käytin ensimmäistä kertaa usean eri pullon sijaan vain yhtä:
Foreverin Aloe MPD 2XUltra -yleispesuainetta.
Omakohtainen ensikokemukseni oli positiivinen.



Lisäsin vähän tuotetietoja pesuaineesta tämän postauksen loppuun.
Jos kiinnostuit, haluat siitä lisätietoja tai hankkia sitä, lähetä minulle sähköpostia:
tissarii@gmail.com
Nuppu Home -käsityötoiminnan lisäksi toimin itsenäisenä Forever jälleenmyyjänä.


Forever Aloe MPD 2XUltra on monipuolinen ja erittäin vahvasti tiivistetty, nestemäinen puhdistusaine n 1l muovipullossa. Se toimii yhtä hyvin kaikentyyppisten vaatteiden pesuun kuin myös lattioiden, kylpyhuoneen ja kaakeleiden puhdistukseen sekä astioiden käsinpesuun. Se puhdistaa tehokkaasti lian, irrottaa rasvan ja poistaa tahrat naarmuttamatta tai vahingoittamatta pintoja.  Forever Aloe MPD 2XUltra on fosforiton ja sen sisältämät pintaaktiiviset aineet, tensidit, ovat biologisesti helposti hajoavia. Se sisältää lisäksi hellävaraista Aloe veraa, joka pehmentää käsiäsi ja vaatteitasi. Ei sisällä lainkaan optisia valkaisuaineita. MPD on englantia ja se on lyhenne sanoista Multi Purpose Detergent, mikä tarkoittaa yleispuhdistusainetta.

20. joulukuuta 2015

Tyttöjen oma juttu / Old Town of Tallinn





Kävimme maanantaina Tallinnassa tyttäreni Emmin kanssa.
Reissusta on tullut meille jo traditio. Yhteistä laatuaikaa.
Kaupunki inspiroi meitä molempia,
eikä siihen vaikuta onko siellä lunta vai ei.
Hämärä tuo lisää tunnelmaa.




Hyppäsimme heti satamaan päästyämme ratikkaan nro 1 suuntana Telliskivi.
Matkaa sinne on vain muutaman ratikkapysäkin verran.
Alue oli muuttunut todella paljon sitten edellisen käyntimme vuonna 2012.

Sää oli hyvin kostea, mutta onnistuimme seikkailemaan kastumatta :-)
Kiertelimme ihailemassa Telliskiven alueen persoonallisia pieniä myymälöitä.
Kävimme mm paperikaupassa, josta ei kuitenkaan voinut ostaa paperituotteita.
Ostosreissu tämä ei todellakaan ollut (Emmille ostamaani tauluylläriä lukuunottamatta), eikä se ollut tarkoituskaan.








Kävimme testaamassa  Kivi Paber Käärid ravintolan kasvisruokavalikoiman.
Tykkäsimme molemmat risotto-valinnoistamme.
Yksinkertaista maukasta ruokaa reilusti alle kympin annos.
Tykkäsimme myös ravintolan hämyisestä ja rouheasta tunnelmasta.



 




Naurun ja hyvän mielen täyteinen maanantaipäivä.

Tyttäreni blogista  emmitissari
löydät lisää upeita tunnelmakuvia Telliskiven alueesta, sekä vinkkejä  muutamasta käymisen arvoisesta paikasta.



* * * *
  I love the atmosphere of Tallinn.
Yearly Mother & Daughter tradition trip around Chritmas time.

* * * *
 
 
valokuvat: Riitta ja Emmi Tissari

19. joulukuuta 2015

Herkullinen marjapiirakka / Delicious Pie TIP





Vietimme toissaviikonloppuna perheen kesken PRE-joulua.
Tänä vuonna ydinperheemme nimittäin hajaantuu jouluksi eri puolelle maapalloa.
Halusimme siksi kokoontua porukalla saman pöydän ääreen hyvissä ajoin ennen matkavalmistelujen hulinoita.

Perinteistä jouluateriaa emme halunneet valmistaa.
Sen sijaan aterioimme pitkän kaavan mukaan höyryävien fondue-patojen äärellä.
Kameraa emme myöskään halunneet kaivaa esille.
Nautimme toistemme seurasta ja pöydän antimista.
Ruokailun jälkeen jatkoimme yhteistä iltaa lautapelejä pelaamalla.
Naurua, puheensorinaa ja vähän lauluakin meistä kahdeksasta aikuisesta riitti.



Jälkiruokaa etukäteen valmistaessani napsin nämä muutamat kuvat keittiössä.

Leivoin meille piirakan mustamarja-aronian marjoista mukaillen reseptiä, 
josta on tullut lempparini tämän kesän ja syksyn kuluessa.
Näitä mehukkaita marjoja sain ystäväperheen mökin piha-aidasta - kiitos Markku ja Maija ;-)

Jos et ole sattunut lukemaan Unelmien Talo ja Koti -lehteä tämän vuoden helmikuussa (tai lehden ruoka-blogeja) ja napannut tätä reseptiä siitä, niin jaan sen sinulle tässä.




Kyseessä on Sannan mustikkapiirakka -nimellä julkaistu ohje:

Näitä tarvitset:
pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
150 g voisulaa
2 munaa
1 dl maustamatonta jugurttia
1  tl kardemummaa
1 tl jauhettua inkivääriä (oma lisäykseni)

täyte
200 g mustikoita (minä käytin mustamarja-aroniaa)
1 muna
2 dl maustamatonta jugurttia
0,5 dl sokeria

Tee näin
1. sekoita kuivat aineet kulhossa.
2. lisää voisula, munat ja jugurtti. Mausta kardemummalla (HUOM! minä lisäsin tässä vaiheessa myös 1 tl jauhettua inkivääriä). Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. kaada löysähkö taikina piirakkavuokaan leivinpaperin päälle (vuoan halkaisija 27-30 cm). Levitä taikina pohjalle ja ylös vuoan reunoille.
4. ripota marjat pohjataikinalle. Laita marjoja enemmän reunoille kuin keskelle, näin pohja kypsyy myös keskeltä.
5. sekoita muna, jugurtti ja sokeri. Kaada täyte marjojen päälle.
6. paista piirakka uunin alimmalla tasolla 200 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Tarjoa jäähtyneenä.



 Vähän vielä lisätietoja mustamarja-aroniasta.



  • Aronioita on kahta lajia, marja- ja koristearoniaa. Kumpaakin käytetään pensasaitana.
  • Marja-aronian marjat ovat mustia ja kiiltäviä. Yhdestä pensaasta voi tulla jopa 8–10 kiloa marjoja. Koristearonian marjat ovat pienempiä eivätkä yhtä meheviä, mutta syötäviä.
  • Pakastaminen tai pieni yöpakkanen puraisee marjoista karvauden.
  • Yhdistä hieman laimean makuisen aronian joukkoon jotain hapokasta. Kokeile omenia, luumuja tai punaviinimarjoja.
  • Mehusta marjat mehumaijalla mehuksi. Hilloa ja soseuta. Kuivaamalla saat ”vitamiinikarkkeja”.
  • Marjat sisältävät runsaasti mm. C- ja E-vitamiineja sekä flavonoideja.

Mikä sitten on flavonoidi? 

Ihmisen nauttimat kasviflavonoidit toimivat elimistössämme samalla tavalla kuin kasveissa eli puolustavat soluja sienitauteja ja bakteereja vastaan.
Flavonoidit estävät rasvahappojen oksidoitumista verisuonten seinämiin. Ne myös alentavat verenpainetta.
Useat flavonoidit lisäävät hiussuonten läpäisykykyä ja parantavat näin vitamiinien imeytymistä. Hiussuonien hyvä toiminta on tärkeää esimerkiksi tulehdussairauksien parantumisessa.


 Leipomisen iloa,
halauksin
Riitta


Keywords: black chokeberry, pie, flavonoid, healthy, baking, Nuppu Home, cooking, happiness, welfare, wellbeing




17. joulukuuta 2015

Rakkauteni lyhtyihin / monday TO sunday HOME





Tästä kuvasta osa jo varmasti arvaa missä ihanassa paikassa olen piipahtanut :-)
Kyllä, kyllä, aivan oikein,
kävin tervehtimässä Päiviä hänen suloisessa puodissaan Espoon Kivenlahdessa.




Kyseessä on putiikki, johon voisin muuttaa asumaan.
Jos Päivi sijoittaisi sinne ison tiipiin,
pujahtaisin sen sisään tunnelmoimaan jouluvalojen kanssa ja
kutoisin villasukkia Päivin asiakkaille päivät päästään.

Paikka on tietenkin
monday TO sunday HOME
lifestyle shop

Kivenlahdentie 7
Espoo




Päivin suloiseen ja hyvää mieltä täynnä olevaan blogiin
pääset tästä linkistä : * klick *

Ihastuin Päivin suunnittelemiin pellavavuodevaatteisiin jo muutama vuosi sitten.
Silloin hän ei asunut Suomessa, mutta piti muutaman kerran vuodessa Pop-Up tapahtumia kesäkodissaan Kivenlahdessa.
Sitä kautta olen hänen pellavatekstiilejään vuosien saatossa hankkinut sekä omaan käyttöön, että läheisilleni.

 


Nykyisin Päivi on muutanut takaisin Suomeen ja hän on avannut oman putiikin,
jossa paljon kaikkea muutakin itse suunniteltua ja muualta hankittuakin.
Kaikki vankkumattoman hyvällä maulla valittua ja esille pantua.

No, me vähän intouduttiin hulluttelemaankin glögin juonnin lomassa,
kerrottiin kuulumisiamme ja Päivin tytär Aino-Kaisa ikuisti meidät muutamaan valokuvaankin.







Tiesin jo mennessäni, että näitä suloisia lyhtyjä haluan kotiini.
Päivi oli jo sulkemassa putiikkia, kun kaiken keskustelun tiimellyksessä muistin mitä minun piti ostaa.
Vaikeaa oli pitäytyä ostopäätöksessä, niin paljon kaikkea ihanaa oli tarjolla.

Nyt meillä on kotona näitä ihanuuksia tuomassa suloista tunnelmaa.
Tällä hetkellä lyhdyt ovat keittiön astiahyllyssä, joka meillä toimii paikkana keittokirjoille.

Kuvia siitä joskus myöhemmin.

Voi hyvin,
halauksin
Riitta

* * * *

Visiting Monday TO sunday HOME lifestyle shop.
I could stay there forever.

* * * *

Keywords: lifestyle, lantern, joy, friendship, forever, Christmas, happiness, cozy, monday TO sunday HOME





15. joulukuuta 2015

Jouluksi kotiin / Christmas gifts for you





Talvella jalat kaipaavat lämmintä villaa suojakseen. 
 Nämä harmaat ja valkoiset palmikkosukat sopivat varpaitasi suojaamaan,
jos jalkasi ovat kokoa 36 tai 37,



Kuvan tuotteet saattaisivat
kertoa itsestään ehkä tähän tapaan:

Punainen ja musta pyöreä matto sopivat Joulukodin lattialle tai miksei nostettuna seinälle seinävaatteeksi tai penkin päälle istuma-alustaksi.

Kylmät jalat kaipaavat lämmintä villaa suojakseen. Jos jalkasi ovat kokoa 36 tai 37, sopivat nämä harmaat ja valkoiset palmikkosukat varpaitasi suojaamaan.

Isoon harmaaseen koriin voi sijoittaa vaikka joukuusen (sisälle ämpäri, jossa vettä), leluja, tossuja, huiveja tai vaikka halkoja takan edustalle.

Pienet punaiset korit kaipaavat sisäänsä piparkakkuja, pähkinöitä tai suklaata.

Kaikkia näitä löytyy vielä muutamia yksilöitä Nuppu Home -valikoimasta.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä minuun sähköpostilla: tissarii@gmail.com
Jos asut Espoossa, voin tuoda tilauksen kotiisi.



Tarkempia tuotetietoja:

harmaa kori: trikookude, halkaisia 33 cm, korkeus 28 cm, hinta 48 euroa
harmaat sukat: villa, mallineuleena valepalmikko, koko 37, hinta 32 euroa
valkoiset sukat: villa, mallineuleena valepalmikko, koko 36, hinta 32 euroa
punaiset pienet korit: ontelokude, halk n 10 cm, korkeus n 6 cm, hinta 5 euroa/kpl
punainen pitsimatto: trikookude, halk n 65 cm, hinta 50 euroa
musta pitsimatto: trikookude, halk n 65 cm, hinta 50 euroa




Ihanaa Joulun odottamisen aikaa.
Enää reilu viikko jäljellä :-)

Halauksin,
Riitta


12. joulukuuta 2015

Harmaan sävyjä kauneimmillaan / Magic Grey Scenery





Lumen vielä puuttuessa täältä Etelä-Suomesta,
palailen näihin ihanan eteerisiin tunnelmiin parin viikon takaiselta mökkireissulta.

Koskaan eläissäni en ole ollut soutelemassa marraskuussa.
Nyt on sekin koettu, eikäs kuulkaas tule koskaan unohtumaan!




Vietimme pidennetyn viikonlopun appivanhempien mökillä Saimaan rannalla marraskuun viimeisellä viikolla.
Mukana mieheni, poikani tyttöystävineen ja Nuppu -koiruli.
Kotimaisemissa satoi vettä, Savossa satoi hivenen lunta ja oli muutama aste pakkasta.

Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. 




Järvi oli peilityyni, vain airojen kosketus veteen sai veden pinnan liikkumaan.
 Oli aivan hiirenhiljaista.
Ei kuulunut edes lintujen ääniä, yhtä kurkiauraa lukuunottamatta.
Värejä oli maisemassa vähän.
Nupun mantteli ja omat ulkoiluvaatteemme olivat ainoat väriläiskät.




Harmaan, ruskean, valkoisen ja vihreän eri sävyjä.
Harmoonia oli täydellinen ja se hiipi myös syvälle sisimpään.

Mieli oli levollinen kotiin palatessamme.




Mökkimatkamme oli täydellinen:
Paljon unta viileässä mökissä untuvapeittojen alle kääriytyneenä.
Hyvää puhdasta ruokaa (kalaa, juureksia ja vihanneksia), jälkiruokapiiraita unohtamatta (marjoja, maustamatonta jugurttia, spelttijauhoja).
Mielenkiintoista lukemista ja viihdyttäviä lautapelejä.
Saunomista rantasaunassa, nuoriso pulahti myös järveen.
Hyvää seuraa - rakkautta!


Valmistimme punajuurista ja fenkolista ym maukasta keittoa.
Mikäli haluat reseptin, jätä toiveesi siitä kommenttikentään. Mielelläni sen kirjoitan vaikka seuraavaan postaukseen.
Keitto syntyi jääkaapissa olevista aineksista, joita jäi yli edellisen päivän punajuuripastakastikkeen tekemisestä. Reseptiä ei ollut, vaan soppa syntyi omasta päästä, mutta voin vakuuttaa tekevämme sitä vielä useaan kertaan kotonakin.
Nam, nam.


Toivotaan kaikki, että vielä saisimme valkoisen joulun tänne eteläiseen Suomeenkin.

Halauksin,
Riitta

* * * *

Our summer cottage at November.
Beautiful harmonic colours by the lake.
Already waiting for the next trip.

* * * *

Keywords: happiness, summer cottage, lake, Saimaa, Finland, arginine, arginiini, healthy food, soup, time together, love, sauna

11. joulukuuta 2015

Voiko lankaan rakastua? / I'm in love with this wool





Nyt on kuulkaas käynyt niin, että olen löytänyt unelmien villalangan.
Niin pehmeää ja suloisen väristä, eikä kutita yhtään.

Tapahtuipa nimittäin niin, että lähtiessäni viime viikolla kampaajalle käännyin viimetingassa takaisin ja päätin ottaa ajankuluksi mukaani jotain lankaa ja sukkapuikot.
Otin lankakorissa päällimmäisenä olevan lankakerän ja kipitin bussipysäkille.

Kampaajaani huvitti touhuni, sillä siinä niitä näitä jutellessa loin silmukat ainakin neljä kertaa uudelleen, kun puheen lomassa kokoajan sekosin laskuissa. Kun siinä sitten istuskelin tyvivärit päässä, alkoi syntymään mielestäni maailmankaikkeuden kauneinta vartta kynsikkäisiin (tai ehkä tumppuihin - en ole päättänyt vielä kummat näistä tulee).
Mutta sen tiedän just tasan tarkkaan kenelle nämä annan :-)

Lanka on yksisäikeinen liukuvärikehrätty ja värijuoksut ovat aika pitkiä, jolloin neulepinnassa värit ovat harmooniset eikä lopputulos näytä raidalliselta.

Tykkään roosasta, harmaasta ja ruskeasta ja tässä langassa on just ne kaikki ja muutama muukin kaunis eteerinen sävy.
Niin rakkautta :-)




Kuinka tämä lankaihanuus on kulkeutunut lankakoriini?
Kerroin marraskuussa tästä tapahtumasta:
* blogitapaaminen * 

Sieltä kotiintulijaisina oli kassissa mukana myös tämä lanka. Kuvittelin silloin tekeväni jotain ihan muuta ihan muista langoista, mutta nyt en saa sormiani irti tästä suloisuudesta.
Kerässä on 100g, joten jotain muutakin tästä vielä syntyy kuin nämä.

Langan valmistaja on Viking Garn ja langan nimi on Nordlys Viking.
Tämä unelmien täyttymyksen värikoodi on 962.
Puikkoina minulla on 2,5 bambuiset sukkapuikot.
Materiaalista 75% on merinovillaa ja lanka kestää 40 asteen vesipesun.
Lankaa on saatavissa ainakin täältä:
 * Lankamaailma * 

Mallina mukailen Roosa Nauha ohjelehtisen lapasen perusohjetta, mutta silmukkamäärä on hieman eri johtuen valepalmikon vaatimasta viidellä jaollisuudesta (eli yhdellä puikolla on 15 silmukkaa normaalin 14 sijaan) ja kerroksien määrän suhteutan omaan käteeni.

Mikäli sinua kiinnostaa, voin jälkikäteen kynsikkäiden valmistuttua laatia ohjeen niistä.
Jätä toiveestasi kommentti tähän postaukseen.

Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat (lisäsin linkin niihin blogeihinne, jotka löysin):
Pinja / * untuvanpehmeää *  ,
Tiia / * langanpäästäkiinni *  ,
Beatiful Voltage / * beautifulvoltage *  ,
Hanne / * valkoinenleinikki *
sekä Bikke, Miia ja Pirjo
 


* * * *

I'm so in love with this wool.
It is made in Norway.
The colours are marvelous.
It'll be mitten for my daughter as THE Christmas present!

* * * *

Keywords: Christmas, Xmas, mitten, wool, sweet, warm, handmade, Nuppu Home, knitting, knitted, knit



10. joulukuuta 2015

Nuppu Home arvonnan voittaja! / The winner is!




Arvonta-aika on päättynyt.
Tuntui mukavalta, kun arvontaan osallistujia oli näin paljon.

Osallistujia arvontaan oli 46 ja arpoja yhteensä 69 kpl!
Kiitos kaikille!

 


Kirjoitin kaikkien arvontaan osallistujien nimet paperille ja leikkasin ne arvoiksi.
Sitten sijoitin kaikki arvat pöydälle sydämen muotoon ja 
"onnettarana" toiminut rakas mieheni nosti sieltä voittoarvan :-) 
 



 Haluan vielä kiittää kaikkia arvontaan osallistujia ja erityiskiitos arvonnan linkittämisestä omiin blogeihinne. Tulen vierailemaan jokaisen kommentoijan blogissa paremmalla ajalla. On mielenkiintoista löytää taas uusia ihania blogituttavuuksia.

Lämmin kiitos myös kaikista sanallisista kommenteistanne. 
Ne lämmittivät mieltä ja niistä sain taas paljon lisää energiaa uusien juttujen suunnitteluun ja virkkaamiseen.




Mutta nyt takaisin voittoarpaan,
jolla sai omaperäisen värityskalenterin ja virkattuja sydämiä.

Voittajan nimi on VEERA.
Osallistuit kommentilla:
"Yhdellä arvalla mukana :) "
Onnea voittajalle (lähetin ilmoituksen sinulle Veera sähköpostilla sekä 
ihanan * Kaninpäiviä * - blogisi kautta).
Käykäähän muutkin kurkkaamassa yllä olevasta linkistä Veeran suloisia kaneja ja tarinaa niistä.

Kiitos kaikille osallistujille ;-)

3. joulukuuta 2015

Piirtämisen taito ja ARVONTA!




Piirustustaito on lahja.
Toisilla se on ja toisilla sitten taas ei ole.

En ole tainnut kertoa, että nuorempana itsekin piirtelin paljon.
Isäni oli lapsuus- ja nuoruusvuosinani lastenvaunujen suunnittelija ja tunsi teknisen piirtämisen salat juurta jaksaen.
Hänellä oli töissä piirustuslauta ja koko joukko eri vahvuisia tekniseen piirtämiseen tarkoitettuja pienen pienen kärjen omaavia tusseja. Hän kuljetti toisinaan niitä kotiin, jotta voimme niilla yhdessä piirtää.

Rakastin piirtämistä jo lapsena ja tykkään siitä edelleen.
Isä opetti minulle jo pikkutyttönä perspektiivin salat ja samoin hän opetti omaa poikaani.
Minusta tuli koneinsinööri ja piirtelin samoilla tusseilla koneita ja niiden osia.  Poikani opiskeli huonekalumuotoilijaksi ja piirtelee päivittäin kaikenlaista.
Selitämme ja kuvaamme toisillemme asioita usein piirtämällä, pelkät sanat ja käsillä huitominen eivät usein riitä.

Nykyisin piirtelen luonnoksia tulevista Nuppu Home -tuotteiden malleista.




Täällä blogi-maailmassa olen löytänyt kaksi sellaista blogia,
joissa näkyy ylläpitäjänsä kädenjälki piirtämisessä.
Ne ovat keskenään täysin erilaisia, mutta haluan jakaa linkit heidän blogeihinsa:

Ellikseltä olen jo syksyllä tilannut itselleni hänen ensimmäisen kalenterinsa vuodelle 2016.
Siinä jokainen viiva on piirretty vapaalla kädellä ilman viivotinta.
Kirjoitin siitä täällä: * klick *
Tuskin maltan odottaa, että uusi vuosi jo koittaisi ja saisin sen käyttöön.

Vähän ennen Tampereen Käsityömessuja hän oli piirtänyt toisen kalenterin.
Siitä tuli värityskuvakalenteri (voit käydä kurkkaamassa sitä täällä).
Sehän piti tietenkin myös hankkia, tällä kertaa lahjoiksi rakkaille. 
(alla muutamia sivuja kalenterista)



Sain ilokseni myös yhden ihanan värityskuvakalenterin arvottavakseni teidän lukijoiden kesken.

Edellinen arvonta blogissani on ollut reilu puoli vuotta sitten.
On todellakin jo uuden arvonnan aika.
Katselukertojen määrän kasvu on ollut ihan huikeaa. En meinaa perässä pysyä. 
Olette te vaan niin ihania, kiitos kun käväisette Nuppu Home blogissani. 
  Lähes 1 310 000 klikkausta on tänään täynnä. 
Kiitos ihanaiset kiinnostuksestanne.
 Kokosin arvontapalkinnoksi tällä kertaa pienen setin.

Arvottavaan settiin sisältyy 
Elliksen värityskalenteri 2016 sekä
Nuppu Home 
  virkattuja vaaleanharmaita sydämiä 3 kpl (korkeus n 12 cm)
Näillä mennään tällä kertaa!





Arvontaan voit osallistua:
jättämällä kommentin tähän postaukseen, jolloin saat yhden arvan.
Kaksi arpaa saat liittymällä lukijaksi tai olemalla lukija.
Kolme arpaa saat, jos lisäät linkin arvonnasta omaan blogiisi tai FB-sivullesi (käytä silloin tätä alinta kuvaa (kuva vaihdettu), jossa teksti).
Arvonta alkaa nyt 3.12. ja päättyy Itsenäisyyspäivän jälkeen keskiviikkona 9.12.,
jolloin paketti ehtii voittajalle perille vielä hyvissä ajoin ennen joulua.

ps 1. anonyymi osallistuja: 
muista jättää yhteystietosi, jotta arpaonnen suosiessa tavoitan sinut.
ps 2. muista kertoa monellako arvalla olet mukana.


Arpaonnea kaikille tasapuolisesti ♥


Keywords: lottery, handmade calendar, crochet hearth, Christmas gift, grey, wool, love

1. joulukuuta 2015

Kuhinaa ja ihania ihmisiä myyjäisissä





Lämmin tunne täyttää mielen läpikäydessäni viime viikonlopun tapahtumia.
Lauantaina oli myrkyisä sää, mutta vesisade loppui kuin taiottuna perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Niinpä Kartanon Joulutori -tapahtuma saatiin kuin saatiinkin pidettyä lauantaina.
Meillä kaikilla - myyjillä sekä asiakkailla - oli siellä ihanan jouluinen ja lämminhenkinen tunnelma, vaikka maa ei valkoinen ollutkaan.




Nuppu Home esitteli uuden tähtinauha -mallistonsa Kartanon joulutorilla.
Tuntui todella kivalta saada positiivista palautetta näistä pellavalangasta ompelemistani täytetyistä tähdistä.
Niiden koko ja värisävyt tuntuivat olevan "se juttu", samoin kuin kiinnitys tähtinauhaksi.
Virkattuja nahkatägillä varustettuja luonnonvalkoisia koreja, joiden ensiesittely oli toukokuussa, lähti useita kohti uutta kotia. Ne sopivatkin kauniisti mm hyasinttien, tulilatvojen ja joulutähtien suojakoreiksi. Kaarnasydämet loppuivat kesken, pitääpä vuolla niitä reippaasti lisää. Olen iloinen, kun myös useampi virkattu matto ja villasukkapari lähti tyytyväisten asiakkaiden matkaan.
Muutama matto, tähtinauha ja villasukkapari vielä jäljellä. Voit tiedustella niistä minulta sähköpostitse: tissarii@gmail.com

Sydämellinen Kiitos kaikille asiakkaille!
Teidän johdostanne tällaisissa ulkoilmatapahtumissa haluaa ja jaksaa seisoa.




Minulla oli myyntikojussani myös pieni arvonta.
Kiitos kaikille arvontaan osallistujille ja onnittelut tätäkin kautta Helka-Maijalle voitosta.
Olen lähettänyt kivaa sähköpostia kaikille teille, jotka jätitte minulle yhteystietonne.
 
Arvontapalkintona oli kokonaan FLUORITON Aloe veraa sisältävä hammastahna.
Fluorin ja alumiinin haitoista terveyteemme on viimeaikoina käyty mediassa paljonkin keskusteluja.


Tässä kohdin vähän taustoja tälle arvonnalle:
Olen itse käyttänyt muutamia Foreverin tuotteita jo useamman vuoden ja omakohtaisesti todennut niiden mukanaan tuomat positiiviset vaikutukset hyvinvointiini. Pitkään muhineen harkinnan tuloksena aloitin hiljattain Foreverin tuotteiden jälleenmyyjänä ja olen siitä aivan älyttömän innoissani!! Tuotteet painottuvat terveyteen ja hyvinvointiin Wellness, Fitness & Beauty -teemojen ympärillä.
Forever  * klick *  on maailman suurin Aloe vera -tuotteiden viljelijä, valmistaja ja jakelija. Kaikki tuotteet sisältävät, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, ekologisesti viljeltyä Aloe veraa. Tuorepuristettua Aloe veraa käytetään kaikissa Foreverin tuotteissa – niin hammastahnassa, sampoossa kuin meikeissä ja juomissakin. Valikoima on hämmästyttävän laaja.

Tulen blogissani jatkossa kertomaan enemmän Foreveristä, sen tuotteista ja työstäni niiden parissa erillisellä Aloe vera Forever -välilehdellä. Minulle on vielä tämän vuoden puolella tulossa oma verkkokauppakin niille tuotteille. 
Jääthän seurailemaan.


 
Ihanaa Leeaa saamme taas kiittää tilaisuuden järjestämisestä ja ihanasta maalaismiljööstä.
Cafe Latten puoti on täynnä jouluisia ihanuuksia. Käy ihmeessä poikkeamassa puodilla vielä ennen joulua.
Kiitos Leea :-)
Klikkaa itsesi tästä  * cafe latte spirit *  Facebook sivuille, tykkää niin pääset seuraamaan mitä kaikkea ihanuuksia puotiin saapuu talven aikana.
(vasemman puoleinen kuva minun ottama ja oikean puoleinen Leean fb-sivuilta lainattu)
  



Mitä olisi markkinapäivä ilman ihanaa Fridaa,
jonka kauniiseen blogiin pääset kätevästi tästä linkistä
* koti kaupungin laidalla *
Tällä kertaa olimme Fridan kanssa eri myyntikatoksessa, mutta me vilkuttelimme  toisillemme ahkerasti ja käytiin juttelemassa aina kun ihanilta asiakkailtamme ehdimme.
Vaikka oli kovin myrkyisä ja puuskaisa tuuli, niin tällä kertaa ei Fridan katos lentänyt taivaan tuuliin, sillä hänen tuotteensa olivat nyt kiinteästi paikallaan olleen metallikatoksen alla ;-)




Minulla oli ilo olla samassa myyntikatoksessa  
One Little Ragdoll  kanssa. 
Hän on ollut Kartonon tapahtumissa aiemminkin, mutta ei aikaisemmin olla ehditty juuri keskenämme juttelemaan. Tällä kertaa kuulumisten vaihto hoitui kätevästi. Miten suloisia virkattuja pieniä juttuja esim. joulukuuseen, oveen, lapsille leluiksi tai avaimenperiksi hänellä olikaan esillä.
Lisäksi myyntipöydässä komeili hänen miehensä taidokkaasti tekemiä puutuotteita, mm erimallisia ja kokoisia säilytyslaatikoita ja lippaita. Upea kädenjälkin hänelläkin. Oli kiva tutustua ja kuulla puun työstämisen ja pintakäsittelyn haasteista.




Joulutorilla oli toista kertaa mukana myös käsistään taitava ja ihailemaani luovuutta omaava Nova 
Nova Melina   -blogista.  
Nova on ihastuttavien Liberty of London -kankaiden maahantuoja ja jälleenmyyjä ainoana Suomessa. Novalla on myös Karuselli -niminen verkkokauppa, jonne pääset yllä olevan linkin kautta.
Hänen itse käsityönä ompelemansa tuotteet ovat uniikkeja. Vaikka niitä olisi useampia pikaisesti samalta näyttäviä, niin jokainen on kuitenkin erilainen ja oma yksilönsä.
Novan käyttämät kankaat, sekä valmiiden tuotteiden osat ja yksityiskohdat ovat usein huikean värikkäitä ja minun mielestäni hän onkin värien yhdistelyn mestari ;-)




Taidokkaasti tehtyjä koruja ja paljon muuta kaunista oli Elisa
Home is where the heart is  -blogista tuonut mukanaan.
 Yhteistyö on poikaa, sillä Elisa sai minulta paperisiin koristetötteröihinsä täytettä :-)
Elisa ei suuremmin tykkää punaisesta. Käy kurkkaamassa hänen blogissaan näppäriä pieniä DIY -juttuja esim. joulun sisustukseen liittyen.



Kartanon joulutori ei olisi mitään ilman kauniita havuasetelmia ja havuista taidolla sidottuja huisin kauniita seppeleitä.
Niitä toi tarjolle  Saija's Flowers, jota pyörittää floristi Saija Jäntti.
Saija on pitkän linjan ammattilainen niin kasvien ja floristiikan parissa kuin yrittäjänäkin.

Mukana joulutorilla oli toki myös muutakin mielenkiintoista tarjolla, mutta kaikkea en ehtinyt markkinahumussa kuvailemaan.

Kiitos kaikille mukana olleille myyjille ja erityisesti kaikille ihanille hyväntuulisille asiakkaille.
Teitte vuoden 2015 ensimmäisen Adventtisunnuntain aatosta minulle ikimuistoisen :-)

Ihanaa Joulun odotuksen aikaa kaikille täällä käväiseville!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...