28. maaliskuuta 2011

Kuumaa & kylmää & virkattua
























 Sain idean kokeilla miten pieniä puuvillalangasta virkattuja sisustus- ja säilytyskorejani voisi hyötykäyttää muuhunkin kuin säilyttämiseen ja somistamiseen. Virkkasin niistä hivenen korkeampia ja sijoitin sisään ison juomalasin. Kuumia juomia juodaan nykyisin paljon isoista laseista, jolloin tarvitaan käden ja lasin väliin jotain mistä voi ottaa kiinni.

Näin syntyi puuvillainen virkattu vastike esim. Iittalan Hot and Cool laseille, jossa on värillinen muovinen rengas lasin ympärillä.

Kuvissa olevat lasinsuojukset (halkaisija noin 7-8 cm) virkkasin Matinkylän Kierrätyskeskuksesta löytämistäni pienistä värillisistä lankakeristä sekä luonnonvalkoisesta kalastajalangasta, jonka viime kesänä hankin Savonlinnalaisesta mattokutomosta.
Korit olen virkannut pienellä virkkuukoukulla, jotta pysyvät ryhdikkäinä tiiviisti lasin ympärillä (kuvan lasit ovat Ikean Pokal-peruslaseja).

Käyttämäni langat ovat 100% puuvillaa, joille suositellaan +40 asteen vesipesua, käsinpesu. Löydät lisää puuvillalangasta virkattuja tuotteita aikaisemmista postauksistani Tuotteet-kategorian alta - hauskaa selailua.

Koot (halkaisija): 6-8 cm
Hinnat: 6,00-7,50 € (vastaavasti koon mukaan)

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:

21. maaliskuuta 2011

Virkattuja koreja, lautasia, kynttilöitä ja ihania saippuoita




































Minulle on tapahtunut tässä kuussa aivan ihania asioita. Yksi niistä on omien NuppuHome-tuotteiden saaminen mukaan Lugnet Life & Living sisustus ja lifestyle-myymälän valikoimiin. Myymälä sijaitsee Kirkkonummen Kylmälässä kauniissa 1800-luvulla rakennetussa Sjökullan kartanossa. Lugnet Life & Living on perheyritys joka on perustettu rakkaudesta kauniisiin asioihin. Käyhän poikkeamassa, nautit näkemästäsi. Osoite ja yhteystiedot löytyvät myös blogistani kohdasta 'Jälleenmyyjät'.
http://www.lugnetlifeandliving.com/

Tyttäreni Emmi kirjoitteli myös omaan blogiinsa (http://nofashionvictims.indiedays.com/) tästä ihanasta myymälästä ja iloitsi kanssani siitä, että siellä on nyt monien tunnettujen tuotemerkkien kanssa rinta rinnan myös minun omin käsin tekemiäni sisustus- ja säilytyskoreja. Myymälän omistaja oli keksinyt fantastisen idean lautasten säilyttämiseen, jossa ne ovata samalla kauniisti esillä: hän oli nimittäin sijoittanut kauniit ruokalautaset virkkaamaani isoon kahvalliseen koriin. Mielestäni tosi hyvä idea esim mökille tai veneeseen ja miten helppo kantaa - ryhdyn innolla virkkaamaan niitä lisää eri väreissä. 
Mukavaa kevättä teille kaikille ihanille lukijoilleni :-)

10. maaliskuuta 2011

Keltaista, valkoista, vihreää ja ruutuja





Pääsiäinen on tulossa, ihanaa - sehän tarkoittaa, että kevät on pitkällä. Mitäs jos tilaisit sen kunniaksi näitä ihanuuksia ilahduttamaan perhettäsi tai ystäviäsi Pääsiäisen vierailukäynneille.

Kuvissa olevat säilytyskorit virkkasin kananpojan keltaisesta kotimaisesta tekstiiliteollisuuden ylijäämätrikoosta, jota hankin Huittisten Mattolaiturista. Porissa käydessäni poikkesin Käsityöapajassa, josta löysin kotimaisen kangastehtaan ylijäämäpakasta aivan ihastuttavaa kelta- vihreäruudullista valkopohjaista puuvillakangasta, josta ompelin säilytyskorien sisälle kätevät sisäpussit. Nytpä tiedän mihin sijoitan Pääsiäisenä kanamunat ja aamiaissämpylät :-)

Hankkimalla käsitöihini muilta ylijäänyttä tai jo kerran käytettyä materiaalia, tuen samalla kestävää kehitystä ja kannatan muutenkin kaikenlaista kierrätystä.

Kuvassa näkyvien yksilöiden tiedot:
Koot: 16 ja 17 cm (halkaisija)
Hinnat: 17,50 € ja 18,50 € (hinnat sisältävät sisäpussin)

Tiedustelut ja tilaukset kokotoiveineen sähköpostitse:
tissarii@gmail.com

5. maaliskuuta 2011

Paperinarua ja ohutta pellavaa




Olen edelleen paperinarun lumoissa ja virkkasin siitä lisää (Lappajärven Värjäämön Filona) säilytys- ja sisustuskoreja. Tälläkin kertaa samasta kauniista ruskean sävystä. Se sopii mielestäni niin hyvin yhteen vaaleiden pastellisävyjen kanssa, joita käytän paljon omassa kodissani.

Ompelin korin sisälle ohuesta hennon ruudullisesta pellavakankaasta pussin, joka tällä kertaa on halkaisijaltaan kapeampi kun kori eli ei ulotu korin reunojen ulkopuolelle, mutta on paljon koria korkeampi. Korin sisään voi laittaa esim. lämpimät kananmunat tai aamiaissämpylät ja piettää ne sisäpussin reunoilla ja kietaista pussin suu kiinni korin reunassa koristeena olevalla pellavanauhalla (tehty samasta kankaasta pussin kanssa).

Pellavakangas ja kori eivät ole kiinni toisissaan, joten koria voi käyttää sellaisenaankin.
Kuvausrekvisiittana itse virkkaamaani pitsiä - ihanaa eikö olekin :-)

Pesuohjeena on vesipesu +30 asteessa (suosittelen käsipesua).

Kuvassa näkyvän yksittäiskappaleen tiedot:
koko: 18 cm (halkaisija) ja n 8cm (korkeus)
hinta: 31,50 € (sisäpussin kanssa)

Virkkaan paperinarukoreja myös tilaustyönä toivotuista väreistä
koot (halkaisija): 6-18cm
korien hinnat: 8,00-25,50 €
sekä vastaavien sisäpussien hinnat: 2,00-6,00 €

Tilaukset ja tiedustelut sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...