31. joulukuuta 2013

Nupun ja Laivakoiran vieno toivomus


Meillä(kin) päin on valitettavasti paukkunut ja pamahdellut jo kaksi päivää. En jaksa mitenkään uskoa, että aikuiset ihmiset seisoisivat kaatosateessa ampumassa raketteja ja pommeja. Lapsethan siellä pitävät hauskaa. Jostain heidän on täytynyt kuitenkin paukkunsa saada, itsehän he eivät ole voineet niitä ostaa. 

Haluaisin vedota Laivakoiran (kuinka purjehtijaksi tullaan - blogista) ja meidän Nuppu hauvan sekä muiden pelokkaiden karvakuonojen puolesta kaikkiin vanhempiin ja pyytää hartaasti, että älkää antako skideillenne niitä raketteja, tykäreitä, mitälie. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että varsinkin pikkupojille ne ovat tärkeä ja jännittävä juttu. Mutta eikö se sallittu ampuma-aika riittäisi? Sekin on pitkä aika pelätä pienelle koirulille, ainakin parssonille & aussille. Ja olisiko ehkä turvallisempaa kaikkien kannalta hoidella ne paukutukset aikuisten seurassa? 

Kiitos! <3 Muistakaa suojalasit!

(tämä teksti on mukaillen lainattu 'kuinka purjehtijaksi tullaan'-blogista, myös valokuva)

29. joulukuuta 2013

Musta virkattu kori täynnä pellavaisia kukkia

 
 


Tämä kaunis musta kori odottaa vielä uutta omistajaansa.  Se toimii kokonsa puolesta hyvin esim. leipä-, sämpylä-, hedelmä- tai piparikorina. Tällä hetkellä se on päässyt hyötykäyttöön By Pia's putiikissa, jossa sen sisässä on toinen toistaan kauniimpia pellakankaasta käsin tehtyjä rintakukkia.  Sekä kukat että kori ovat luonnossa paljon kauniimmat kuin näissä liian hämärässä otetuissa kuvissani - pahoittelut kuvien laadusta.

Kukkien hinta By Pia's putiikissa on 24,90 euroa ja niitä löytyy useissa eri väreissä.

Tarkempia tietoja virkkaamastani korista:
- materiaalina musta solmuton kotimainen trikookude
- halkaisija 24 cm
- korkeus 9 cm
- hinta 18 euroa


Leppoisia hetkiä ennen Uuden Vuoden 2014 vaihtumista kaikille  teille ihanaisille :-)

 

27. joulukuuta 2013

Lunta vai pumpulia vai mitä?

 

Vaikeaahan se on pienen koiran tietää, kun ei ole ikinä ennen elämässään valkoista pehmeää peitettä maan päällä nähnyt. Onko se lunta vai pumpulia vai mitä se oikein on?
Kyllä oli meikäläisellä hymy herkässä, kun muutaman päivän ajan saimme perheeni kanssa seurata koiranpentumme ilakointia lumisessa Savonlinnassa pari viikkoa sitten.
Kumpa saisimme valkoisen peitteen vuoden vaihteessa myös  tänne eteläiseen Suomeen.
Ellei saada, voimme aina palata näihin tunnelmiin katsemalla valokuvia ja videoita :-)
Nauttikaa ystävienne seurasta!

26. joulukuuta 2013

Jouluni / My Christmas 2013

  

  

  

  

  

Joulun viimeinen pyhäpäivä on kääntynyt iltaan ja ihana Joulu alkaa olla takana päin. Meille se merkitsi yhdessäoloa rakkaan perheen ja lähimpien sukulaisten kanssa. Aattona nautimme joulupöydän antimista mieheni vanhempien luona ja Joulupäivänä ja Tapanina kotonamme. Vieraita oli tällä kertaa Kanadasta asti ja juttua riitti sekä suomeksi että englanniksi. Välillä oli hauskaa pysähtyä vain kuuntelemaan puheensorinaa ja naurua. Tästä(kin) Joulusta jäi hyvä mieli ja sen tapahtumia on kiva muistella jälkeenpäin. Muisteluja helpottamaan tämäkin postaus on tallennettu :-)

Koiranpennullemme tämä Joulu oli sen ensimmäinen ja varmasti aika jännittäväkin.
Nautimme päivittäisistä useista pitkistä metsälenkeistä, joista itselleni jäi lähtemättömästi mieleen pitkä varhainen Joulupäivän aamuvaellus kotiamme lähellä olevan metsän opastetulla luontopolulla. Oli pimeää ja hiljaista, kaikki muut jäivät kotiin nukkumaan, eikä ulkonakaan liikkunut minun ja Nupun lisäksi vielä ketään. Koiruli sai juosta vapaasti ja minä nautin sen ilosta ja huolenpidosta minua kohtaan - etten vaan jäänyt yksin mihinkään pulaan juurakkoisilla poluilla ... on se niin rakas.


Uutta Vuotta kohti mennään ja tämän vuoden pimein aika on jo voitettu! Ruahallista loppuviikkoa teille kaikille ihanaisille.

(valokuvat: Emmi Tissari / nofashionvictims.fi )



19. joulukuuta 2013

Virkattu iso säilytyskori - oiva paikka vaikka huopatossuille

 

Tämä kaunis iso valkoinen kori (hamppunarua reunassa) odottaa vielä uutta omistajaansa. Tällä hetkellä se on päässyt hyötykäyttöön By Pia's putiikissa ja näyttää ihan tyytyväiseltä tuossa kauniissa ympäristössä.

Tarkempia tietoja korista:
- materiaalina kotimainen trikookude
- halkaisija ylhäällä 27 cm ja alhaalla 34 cm
- hinta Joulun kunniaksi vain 35 euroa


Leppoisaa torstaita kaikille :-)

16. joulukuuta 2013

Poronsarvet, piikkilankaa ja sydämiä

 
            
       


Kaksi vuotta sitten tekemäni 'erilainen' Joulukranssi sai täksi jouluksi seurakseen vanhat poronsarvet. Kranssin tekemisestä kerroin lähes täsmälleen kaksi vuotta sitten täällä: "rautalankaa-ripaus-valkoista-maalia" . Kranssin ja sarvet olen kiinnittänyt avotakkamme päällä olevaan muuriin.

Vielä ajattelin lisäillä pienen valosarjan kranssin ja/tai sarvien ympärille,  niin Joulun tunnelma on valmis.

Sain nämä kauniit sarvet isältäni tänä syksynä ja muistan hyvin hetken, kun ne hankittiin. Olin silloin pieni tyttö ja olimme kuplavolkkarilla lomamatkalla Suomen Lapissa (minä, veljeni, isä ja äiti). Sarvet isä osti Ivalosta ja ne ovat siitä asti koristaneet lapsuudenkotimme takkahuoneen seinää.

Minun jälkeeni ne kulkeutuvat tyttäreni kotiin - varaus on nimittäin jo jätetty ;-)

Ihanaa Joulun odottamisen aikaa kaikille.

Valokuvat Emmi Tissari.
 




4. joulukuuta 2013

Kärpässieni puussako?

 
 
Sain ihanan paketin Kärpässienikaupasta *klick*. Nonna osaa virkata maailman kaikkeuden kauniimmat kärpässienet :-)  Käy sinäkin kurkkaamassa näitä ja montaa muuta ihanuutta Nonnan kaupassa (linkki yllä).

Meillä on olkkarissa iso kuiva oksa kiinnitetty seinälle. Keväällä siinä sirkutteli pieniä värikkäitä lintuja - muistatko vielä  *klick* Linnut ovat nyt lentäneet etelään ja niiden sijaan oksalla on nyt iso punainen kärpässieni ja pieniä led-valoja tuomaan Joulun odottamiseen kivaa tunnelmaa.

Tunnelmallista keskiviikkoiltaa sinulle!


2. joulukuuta 2013

Sydämellistä aikaa ja Joulun odottamisen taikaa

 
 

Blogeissa näkyi eilen toinen toistaan ihanimpia postauksia ensimmäisestä adventista.
Minä jätin omani tähän päivään ja otin aiheeksi sydämet.

Sydämiä näkee vähän joka puolella - jos niitä haluaa nähdä.
Joskus luonnossa kulkiessa pystyy 'näkemään' sydämiä puiden rungoissa & oksissa & lehdissä, kanervikossa tai vaikka taivaalla seilaavissa pilvenhattaroissa. Pitää vain osata pysähtyä ja katsoa, eikös vaan.

Meillä näkyy kotona useita sydämiä - tykkään erityisesti tuosta ekan kuvan hellyyttävästä sydämestä. Se on rakkain :-)

Keskimmäisen kuvan sydämet olen veistänyt kaarnasta ja viimeisen kuvan sydämet olen virkannut langanjämistä.

Saapas nähdä millaisia uusia sydämiä vielä ehdin väsäämään ennen Joulua. Aiemmin ompelemiani täytettyjä pellavakankaisia  sydämiä ja sahaamiani puisia sydämiä löytyy vielä muutama By Pia's putiikista ja niitä on mahdollista ostaa myös lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen tissarii@gmail.com. Ehtivät vielä hyvin perille Jouluksi.

Ihanaa Joulukuun ekaa viikkoa teille kaikille ihanaisille  :-)



26. marraskuuta 2013

Mitä siitä silkkimytystä tuli?




Siitähän tuli hauvavauvalle pehmeä riehumisriepu :-)
Taitaa se toimittaa vähän unirievunkin roolia ...

Kerroin tuosta silkkilangasta postauksessani 19.2.2013 täällä:  silkkilankaa solmussa
Ei tullut siis kauluria, vaikka Maijan idea ei yhtään hullumpi ollutkaan.

Vielä on muutama päivä marraskuuta jäljellä ja vihdoin saatiin tänne Espooseen pakkaskelit ja aurinkoisia päiviä. Yöt ovat kirkkaita ja taivas täynnä tähtiä. Nautitaan.

Valokuvat Emmi Tissari.

23. marraskuuta 2013

Musta virkattu kori täynnä kynttilöitä

 
 
  
      

Virkkasin vaihteeksi mustan korin. Tällä kertaa tein sen kaksinkertaisena Novitan Kotiväki puuvillalangasta. Sain erän tätä sisustuskoreissa paljon käyttämääni lankaa eräältä ihanalta asiakkaaltani, joka tykkää Nuppu Home tuotteistani. Lämmin kiitos SARI :-) Novitan kaikkiin lankaihanuuksiin pääset tutustumaan täällä *klick*

Taitoin korin yläreunan kolminkerroin ja sijoitin sen sisään mustia Affarin Velvet-pöytäkynttilöitä.  Mustan virkatun korin alla on upeita 100% pellavaisia By Pia's kodintekstiilejä, klikkaa itsesi verkkokauppaan *klick*

Mustan korin halkaisija on 17 cm, korkeus suorana 16 cm ja hinta 20,50 €. Kahdessa ekassa kuvassa yläreuna on kolmin kerroin taitettuna ja alimmassa kaksinkerroin.  (Viimeinen kuva Emmi Tissari)

Ihanaa lauantaita teile kaikille lukijoilleni. Nina, kiva kun olet löytänyt tiesi Nuppu Home blogiin - olet lämpimästi tervetullut :-)

21. marraskuuta 2013

Kataja nurin & joulutunnelmaa puutarhaan

 
 
 
Meillä oli taloyhtiössä viikko sitten pihatalkoot ja samaan syssyyn intouduimme kaatamaan vanhan harvanksi ja liian isoksi kasvaneen katajan omasta pihastamme.
Siinä sitä olikin puuhaa kerrakseen, kun jokaisen vihreän oksan leikkasin talteen ja tein sekä puutarhaan että sisälle useita eri asetelmia noista oksista. Kaikkein pienimmät otin myös talteen, josko jonain päivänä saisin niistä askarrelluksi kransseja ulko-oviin - sekä itselle että ystäville. Saas nähdä miten käy ... Ainakin noita pienen pieniä neulasia on nyt joka paikassa ja koiran pentumme kantelee pieniä tupsuja suussaan sisään minkä kintuistaan kerkiää ... No ainakin tottuu imurin ääneen, heh heh :-)
Tunnelmallista marraskuun loppua!

20. marraskuuta 2013

Turkoosia vaaleiden sävyjen rinnalle sisustukseen

 
Decorative hand-crocheted big basket

Yksi iso kahvallinen tumman turkoosin sävyinen sisustuskori on valmistunut. Korin halkaisija on 29 cm, korkeus 22 cm ja hinnaksi sille muodostui 45 euroa. Minulla on vielä tätä kotimaista trikookudetta jäljellä muutaman korin virkkaukseen (kuvan yksilö on jo varattu).

Ja sitten toiseen asiaan:
Ihanaakin ihanammat pellavaiset kodintekstiilit ovat saapuneet By Pia's putiikkiin *klick*.
Ihania kaitaliinoja, pöytäliinoja, keittiöpyyheitä ym.
Miten voikaan vohvelipyyhe olla näin uskomattoman pehmeää iholle.
Taitaapi meidän kodin saunaosasto saada uuden pellavaisen ilmeen täksi Jouluksi :-)

Putiikista löytyy myös Nuppu Home tuoteperheen virkattuja tabletteja, jotka sopivat täydellisesti pellavatuotteiden pariksi kattauksiin. Niistä kerroin aiemmin tässä postauksessa 'klick*

Käyhän kurkkaamassa By Pia's verkkokaupasta *klick* kodin tekstiilien valikoimaa ja poikkea putiikkiin minua moikkaamaan.  Ois kiva nähdä, tapaamisiin :-)

Ihanaa keskiviikkoiltaa teille kaikille ihanaisille!

19. marraskuuta 2013

Ollaankos sitä lähdössä matkalle vai?

 
 
 
                    
        
 
 
Meiltä ei sitten yhtikäs kukaan lähde yhtikäs minnekään pakattujen laukkujen kanssa ilman yhtä pientä karvakerää, ettäs tiedätte :-)  Nuppu on hoksannut, että parasta tekeytyä 'vaatteeksi' laukkuun, mikäli aikoo varmistua mukaan pääsystä.
 
Mukavaa tiistai-iltaa, vaikka sataa ja on pahuksen pimeää. Kiitos kaikista kommenteistanne ja tervetuloa kaikki uudet lukijat. Käsityörintamalla on ollut harmillisen hiljaista viime aikoina, mutta suonette sen minulle.  Niin ja piakkoin aloitamme pentukoulun - tuskin maltamme odottaa mitä kaikkea kivaa se tuo tullessaan :-)

PS. viimeisessä kuvassa ollaan työpaikallani pitämässä pientä taukoa touhujen välissä
 
 

7. marraskuuta 2013

Automatkalla länsirannikolle

 

 

 
 
Viime viikonloppuna tein tyttäreni Emmin ja koiranpentumme Nupun (ikä 12 viikkoa) kanssa ensimmäisen pitkän automatkan. Suuntana oli vanhepieni ihana uusi koti synnyinkaupungissani Porissa.
Nuppu viihtyi hyvin autossa omassa kuljetuskopassaan koko 250 km ajan. Turvakaverina Nupulla oli Emmin lapsuusajan tiikeri-pehmolelu. Aika lutusta, eikö vain :-)
Perillä oli paras paikka isäni syli ja kartonkisen viinitonkan repiminen oli parasta huvia. Ulkoilureittimme kulki pitkin Kokemäenjoen rantoja ja meidän kaikkien kasvoilla loistaa ilo ja onni toistemme seurasta.

Nautitaan kaikki rakkaistamme ja annetaan sen näkyä koko maailmalle.
Olen onnekas!

Kaikki valokuvat: Emmi Tissari  nofashionvictims.fi

6. marraskuuta 2013

Virkattu rustiikkinen kynttilälyhty syksyn pimeyteen

 
 
 
 
                   

Rustiikkisia hamppunarusta virkattuja kynttilälyhtyjä on valmistunut muutama lisää. Entiseen tapaan käyttöön on otettu vanhoja lasisia kurkku- ja punajuuripurkkeja sekä kirppikistä hankittuja vanhoja nahkavöitä eli kierrätysteemalla mennään edelleen. Nämä kuvassa näkyvät yksilöt olivat hetken By Pia's putiikissa Kirkkojärventie 3 (Espoon Keskus), mutta ovat jo matkanneet kohti uusia koteja. Teen uusia vastaavia lyhtyjä putiikkiin pikkuhiljaa lisää.  Putiikki on tällä viikolla saanut uuden entistä tunnelmallisemman sisustuksen ja sinne on tullut By Pia's pellavavaatteiden lisäksi kaikkea ihanaa tavaraa - aah niin ihania. Jos liikut Espoossa päin, poikkea käymään tässä vanhassa VR:n makasiinissa, jossa By Pia's putiikki sijaitsee.

Tarkempia tietoja näistä lyhdyistä:
 
Iso lattialle tarkoitettu lyhty
suuaukon halkaisija 9 cm, lyhtyosan halkaisija 14 cm ja korkeus 21 cm
hinta 25,00 euroa

Pienemmät lyhdyt
2 kpl suuaukon halkaisija 8 cm, korkeus 17 cm
Hinta 16,00 euroa

1 kpl suuaukon halkaisija 8 cm, korkeus 14 cm
Hinta 16,00 euroa

Jos kiinnostuit tilaamaan omasi, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse: tissarii@gmail.com tai poikkea By Pia's putiikkiin.

Tunnelmallista keskiviikkoa !



27. lokakuuta 2013

Mistä näitä naruja oikein tulee?

 
 
Meillähän on kaikenlaisia narun, kuteiden ja langanpätkiä lojumassa kotona siellä täällä. Aussi-pentumme Nuppu on niistä älyttömän innoissaan ja jaksaa touhuta niiden kanssa tuntitolkulla. IHANAA :-)

Nupusta taitaapi tulla ihan oikea käsityökoira.

Tästäkin päivästä tulee hyvä päivä! Nautitaan toisistamme! Kiitos kaikille lukijoille, kun elätte mukana kässäblogini postauksia seuraamalla :-)

24. lokakuuta 2013

Virkattuja lahjavinkkejä Nuppu Home tyyliin

 
 
 

By Pias putiikissa on vielä jäljellä muutamia Nuppu Homen virkattuja kattausliinoja, pyöreitä beigen värisiä tabletteja, hot&cool lasinsuojia, isoja valkoisia koreja ja pyöreitä pitsimattoja jne. Poikkea käymään VR:n vanhassa keltaisessa makasiinissa Espoon Keskuksessa ja nappaa muutama mukaasi vaikka pikkujoulu-, tupaantulijais-, synttäri- tai joululahjaksi.
Putiikki on täynnä toinen toistaan ihanampia pellavavaatteita (kuvissa mm vuodetekstiilejä ja vintage capreja) ja By Pia's löytyy myös verkkokaupasta  *klick*

Tarkempia tietoja putiikista löytyvistä virkkauksistani:

Beige tabletti
100% puuvillaa - halkaisija 35 cm - jäljellä 3 kpl - hinta 22 €/kpl

Valkoinen kattausliina / lasinalunen
100% puuvillaa - halkaisija n 14 cm - jäljellä 3 kpl - hinta 8,50 €/kpl

Hot&cool lasinsuoja
100% puuvillaa - halkaisija 8 cm - jäljellä 1 kpl - hinta 9,50 €/kpl

Iso valkoinen kahvallinen kori (hamppunarua reunassa)
kotimainen trikookude - halkaisija ylhäällä 27 cm ja alhaalla 34 cm - jäljellä 1 kpl - hinta 45 €/kpl

Valkoinen pitsimatto
kotimainen trikookude - halkaisija 70 cm - jäljellä 1 kpl - hinta 50 €/kpl

Musta pitsimatto
kotimainen trikookude - halkaisija 60 cm - jäljellä 2 kpl - hinta 50 €/kpl

Musta sisustuskori
100% puuvillaa - halkaisija 18 cm - jäljellä 2 kpl - hinta 16 €/kpl

Pieniä sydämiä
100% pellavaa - korkeus n 8 cm - jäljellä 4 kpl - hinta 4,50 €/kpl

Toki toimitan käsitöitäni myös postitse ja pikkuhiljaa joulua kohti mennessä syntyy myös kaikkea uutta kivaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...