31. joulukuuta 2013

Nupun ja Laivakoiran vieno toivomus


Meillä(kin) päin on valitettavasti paukkunut ja pamahdellut jo kaksi päivää. En jaksa mitenkään uskoa, että aikuiset ihmiset seisoisivat kaatosateessa ampumassa raketteja ja pommeja. Lapsethan siellä pitävät hauskaa. Jostain heidän on täytynyt kuitenkin paukkunsa saada, itsehän he eivät ole voineet niitä ostaa. 

Haluaisin vedota Laivakoiran (kuinka purjehtijaksi tullaan - blogista) ja meidän Nuppu hauvan sekä muiden pelokkaiden karvakuonojen puolesta kaikkiin vanhempiin ja pyytää hartaasti, että älkää antako skideillenne niitä raketteja, tykäreitä, mitälie. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että varsinkin pikkupojille ne ovat tärkeä ja jännittävä juttu. Mutta eikö se sallittu ampuma-aika riittäisi? Sekin on pitkä aika pelätä pienelle koirulille, ainakin parssonille & aussille. Ja olisiko ehkä turvallisempaa kaikkien kannalta hoidella ne paukutukset aikuisten seurassa? 

Kiitos! <3 Muistakaa suojalasit!

(tämä teksti on mukaillen lainattu 'kuinka purjehtijaksi tullaan'-blogista, myös valokuva)

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti sinua kuullaan...ymmärrän hätäsi pienten karvakavereiden puolesta.
    Onnea ja iloa uuteen alkavaan vuoteen 2014!
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivottavasti. Kiitos samoin sinulle. Onnellista Uutta Vuotta! Terkuin Riitta by Nuppu Home.

      Poista
  2. Iloa ja onnea teille uuteen vuoteen <3

    VastaaPoista
  3. Suloinen toivomus laivakoiralta ja Nupulta! Ransu ja Reksi juuri ulkoilivat paukkeessa ihan muina miehinä. Edesmennyt Rassi-vaarimme ryhtyi vanhuksena pelkäämään raketteja, kun sellainen yksi uusi vuosi ihan yllättäen kulman takana pamahti. Pikkupojat olivat tosi pahoillaan kun näkivät Rassin vauhkoontuvan, heille tuli paha mieli vaikka en ollut vihainen ym. mutta ymmärsivät heti empaattisesti tilanteen. Kannattaa hiukan kurkkia, ettei ihan lähellä pamahda mutta muuten rohkeasti näyttää ettei itse pelkää. Ihanaa Uutta Vuotta! Ja karvapojuilta Nupulle terkkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, ihanaa vuotta 2014 sinulle, Ransulle ja Rexille ja koko muulle perheellesi. Meidän aatto sujui todella hienosti, Nuppu ulkoili pitkään ajoissa ennen 18 ja sen jälkeen käytiin tarpeilla vain omassa pihassa. Mitkään paukkeet eivät tuntuneet häiritsevän, ei lähellä eikä kaukaa kuuluvat. Keskiyöllä leikin Nupun kanssa palloleikkejä sisällä sillä aikaa, kun vieraat kävivät ihailemassa raketteja läheisellä aukioilla. Kaiken kaikkiaan hienosti meni, eikä seuraava uusi vuosi raketteineen enää jännitä yhtään.

      Poista
  4. Kyllä, olen täysin samaa mieltä sinun, Laivakoiran ja Nupun kanssa. Kyllä se taas tuntui pitkältä illalta istua kauttaaltaan tutisevan ja läähättävän koira- poloni kanssa. Ennen ajattelin että onneksi tämä on vain kerran vuodessa, mutta en tiedä miksi täälläpäin paukutellaan kesälläkin, siis muulloinkin kuin mökkikauden päättäjäisissä. En ole mikään niuhottaja, mutta mielestäni tämän paukutteluun varatun laillisen ajan tulisi riittää.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Maija, otan osaa ja ymmärrän oikein hyvin surusi. Olisikohan mahdollista saada normaalin eläinlääkärin käynnin yhteydessä vaikka jotain rauhottavaa lääkettä tulevaa vuoden vaihtumista varten? Se saattaisi vähän helpottaa koiruliasia jatkossa. Kaikesta huolimatta ihanaa alkanutta vuotta 2014 sinulle :-)

      Poista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...