1. elokuuta 2016

Syytä iloon, tänäänkin / Table setting in grey


 
 
 
Pöytä on katettu vastaanottamaan juuri alkanutta kesälomaa.
Pieni rauhoittava hetki illalla puutarhassa.
Illat ovat jo hämärtyneet kesäkuuhun iltoihin nähden.
On ihana sytyttää kynttilä ja nauttia illan tyyneydestä.
Luonnosta poimittuja kukkia maljakoissa.
Tomaatit kasvavat lämpimällä seinustalla, kuormalavasta tehdyn pation päällä ja osa vanhan ikkunalasin suojassa.
On hyvä olla.
 
 
 
 
Tämän todella hyvältä maistuvan Porto Niepoort TAWNY Portviinin toimme mukanamme Lissabonista, jossa vietimme ihanan lomaviikon viime maaliskuussa.
Tykkään portviinin vahvasta makeahkosta mausta.
 
Kauniit kristallilasit näitä nautiskeluhetkiä varten hankin vuosia sitten Espanjasta Fuengirolan antiikkimarkkinoilta eräältä iäkkäältä brittipariskunnalta.
Kynttilänjalka on vanhaa ruotsalaista Skultunan mallistoa (kerroin niistä täällä: * klick *)
 
Lasipullon päällä oleva ruukku on virkattu banaanipuun kuivista lehdistä punotusta banaanikuidusta. Se on hankittu täältä: * Tikau *
 
Harmaat kierrätyspuuvillasta virkatut tabletit olen virkannut itse.
Niissä yhdistyy mielestäni kauniisti vanha romanttinen tyyli ja uusi materiaali.
 
 
 
 
Nämä neljä Nuppu Home Nostalgia-sarjan tablettia lähtivät tilaustyönä juhlistamaan tupaantulijaisia.
Lankana käytin kotimaista Novitan Hanko -puuvillalanka, jossa 50 % kierrätyspuuvillaa ja 50 % akryyliä. Lankaa riittää vielä kahteen vastaavaan tablettiin, jos olet kiinnostunut tilaamaan.
 
Kattausliina / tabletti on halkaisijaltaan 35 cm.
 
* * * *
 
Beautiful nostalgic dining mat
Table placemat in washable recycling cotton
 
 
* * * *
 
Keywords: place mat, dining mat, setting bed, crochet, table setting, place setting, grey, home, cosy, nostalgic, handmade, coaster, housewarming souvenir, recycled, reuse

4 kommenttia:

  1. SEHR schönes MUSTER
    und in GRAU,,,,, schaut es sehr EDEL aus,,

    wünsche noch einen schönen TAG
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön Birgit. Für Dich auch. Du hast so schön blog.
      Grüsse,
      Riitta

      Poista
  2. Oi mikä ihana blogi täältä löytyi! Jään ehdottomasti seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, kun käväisit katsomassa blogissani. Kyllä nuo FB-ryhmät ovat hauskoja, kun sitä kautta myös me käsityöharrastajat saamme toisiimme yhteyttä :-) Sinulla on blogissasi ihastuttava virkattu peitto. Kiva, kun olet aloittanut blogin pitämisen. terkuin Riitta

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...