16. kesäkuuta 2016

Pehmeää uskolliselle ystävälle



Yksi pieni koira oli pehmoista pesää vailla.
Vaan eipä ole enää :-)


Virkkasin kotimaisesta ontelokuteesta tilaustyönä koiranpennulle oman pesän.
Sehän on kaikkein tärkein ja turvallisin paikka uudessa kodissa.

Materiaali tässä pedissä on sama kuin talvella virkkaamassani matossa.
Meleerattu harmaa kotimainen ontelokude.
 Virkkuukoukkuna käytin tässä nro 7, jolla syntyi tiivistä jälkeä.
Kudetta tähän kului 1,5 kg.
 Tämän korin halkaisija on 40 cm ja seinämän korkeus on suorana 30 cm.
Taitan reunan pedeissä aina kaksinkerroin, jolloin sen korkeudeksi tulee taitettuna n 15 cm.
Kun seinämä on taitettuna, tulee sen yläreunasta leveä ja pehmeästi kaartuva.
Tuon reunan päällä koirulin on mukava lepuuttaa päätään.

Jos reunan pitää suorana pystyssä,
voi tämän kokoista koria käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen.

 
Koiraa varten korin sisälle on hyvä laittaa jotain pehmoista.
Pehmeä tyyny, jonka päällä huopa tai peitto ovat hyviä vaihtoehtoja.
Meidän koirulin pedissä on edelleen se sama pehmoinen villahuopa, johon käärittynä se pentuna haettiin kasvattajalta kotiin. 

Ylimmissä kuvissa täytteenä on isohko fleecepeitto ja
alimmissa kuvissa puuvillakankaalla päällystetty untuvatyyny.
Pedin ilme muuttuu heti värien vaihtuessa ja "sisuksilla" onkin helppo sulauttaa uskollisen ystävän turvasatama kodin muuhun tyyliin sopivaksi.

Tämän kokoisen virkatun korin hinta on Nuppu Home -mallistossa 60 euroa.
Teen koirille petejä tilaustyönä halutun kokoisina ja värisinä.

Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin.
Kiitos, kun pysyt mukana seuraamassa.

* * * *
I crocheted a big grey basket (diameter 40 cm, height 30 cm) for a puppy.
You can do it also by yourself, it isn't difficult.

* * * * 
Keywords: crochet basket, crochet dog bed, pet bed, grey, handmade, cotton, happiness, puppy

8 kommenttia:

  1. Ihana pesä uskolliselle ystävälle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin. Sinulla on kaunis ja rehevä piha ja uusi kaupunkikotinnekin on jo nyt viihtyisän näköinen. Kiitos kommentistasi Ritva. Mukavaa Juhannuksen odotusta.

      Poista
  2. Kiva ku oot taas kirjotellu. Luinkin selvityksen pitkään taukoon, huh, on sulla vipinää riittänyt vaikka blogi on ollut hiljainen.
    Oi Naantali, ja Tammisaari ynnä muut rannikon vanhat kauniit kaupungit.
    Mun kissa on kummallinen ku se ei noista pesistä ole välittänyt lainkaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kristiina lommentistasi. Ne ilahduttavat aina! Kissat on semmosia persoonia, ettei niitä saa samaan muottiin nukkumapaikkojenkaan suhteen :-)

    VastaaPoista
  4. Hei Nuppu♡
    Hyvää juhannusta sinulle ja muruillesi.
    Jos kiinnostaa, postaus minun muruistani ( osan niistä) on ystäväni blogissa; Saaripalsta ja reissun kissat :)
    Vointini on hyvä, kiitos läheisten, ystävien ja ihanan psykologin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, kommentin piti mennä viimeisimmän postauksesi kohdalle :)
      Mut ei se mitään. Meidänkin pikku neidit rakastavat pehmeine pesineen. Papu-setä on onnellinen , kun saa olla mammansa lähellä oman bambi- tyynyn päällä.
      Neidit = Mini Kuupper ja Missy 6 kk ikäiset itämaiset kissaneidit
      Papu= 10 vuotias itämaiskissaherra
      Bambityyny= tyynynpäällinen bambin kuvalla

      Poista
    2. hei Leena, pitkästä aikaa. Ihanaa, kun kävit kommentoimassa. Miten iloinen olenkaan vointisi kohentumisesta :-) Käyn ilman muuta kurkkaamassa ystäväsi blogissa ja ihana nähdä kuvia muruistasi! Pikkuneidit on varmaan aivan valloittavia ja niiden silittäminen tuo valtavan paljon hyvää mieltä ja huolet ja murheet väistyvät.
      Voi hyvin!

      Poista
    3. heippa Leena, ei haittaa yhtikäs mittään, vaikka ei mennyt ihan sinne minne ajattelit. Hyvin tulee perille näinkin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...