15. tammikuuta 2016

Tulppaanit, valo ja messinki / Tulips & Sunshine & Brass





Voi ihanuutta!
Aurinko on jo useana päivänä paistanut aamupäivisin olkkarin ikkunoista sisään.
Ja mikä parasta, jokaisena päivänä valoisa aika pitenee.
 



Ostin lähimarketista ensimmäiset tulppaanit kesken talvipakkasten.
Ulkona on todella kylmää ja lunta on paljon.
Talvihan se vielä onkin ja yritän mieleni tässä vuodenajassa vielä säilyttääkin.
Tulppaanit maljakossa poistavat vuosi vuoden jälkeen jouluisen tunnelman ja antavat tilaa lisääntyvälle valolle. 

Ehkä ensi kuussa voin jo siirtää takaisin varastoon tuon vanhemmiltani saadun savijalkaisen pöytälampun. Olen ottanut tavaksi pitää sitä esillä pimeimpään vuodenaikaan. Ehkäpä joskus tuunaan siihen toisen varjostimen ja maalaan jalan valkoiseksi, jolloin sen voi pitää esillä vuoden ympäri.
 


Vaikka ulkona on päivisin jo valoisaa,
meidän halliin ei valo tahdo yltää sen ikkunattomuuden vuoksi.
Halli muodostaa käytävän makuuhuoneiden välissä.

Monessa sisustusblogissa on koko viime vuosi hehkutettu messinkisiä esineitä.
Minä en ole tähän mennessä niille syttynyt.
Kunnes mieheni jokin aika sitten muisti, että hänelle on joskus vuosia sitten kulkeutunut muutama messinkinen kynttilänjalka.

Eikun etsimään ja arvatkaan mitkä aarteet löytyivät!

Kyseessä ovat Skultuna 1607 -messinkitehtaan kynttilänjalka ja tuikkukupit. Tehdas on edelleen toiminnassa Ruotsissa ja tekee muuten todella kauniita (ja arvokkaita) messinkiesineitä!

Skultunan messinkituotteita saa Suomessa ostaa mm Zarrosta.
Valmistajalla on myös oma nettikauppa.
Näitä meillä olevia malleja en tosin enää löytänyt valikoimista.
 




Seuraavaan postaukseen lupaan taas käsitöitä.
Tammikuussa minulla vaan on ollut niin paljon kaikkea muutakin kivaa puuhaa,
mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Kiitos, kun kävit blogissani.
Voi hyvin,
terkuin Riitta

* * * *
Finally more natural light.
I bought my first tulips of January.
I love my Skultuna candlesticks made of Brass.

* * * *

Keywords: Nuppu Home, nuppuhome, healthy life, tulips, smoothie, brass, Skultuna, sunshine, happiness




4 kommenttia:

  1. Mäkin ostin valkoisia tulppaaneja. Olen eka kertaa blogissasi ja liityin lukijaksi. Tervetuloa kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Piia. Ihanaa, kun löysit tiesi tänne blogiini! Kiitos lukijaksi liittymisestä. Käväisin heti kurkkaamassa mitä Aurinkokujalle kuuluu ja sieltä löysin nimesi. Mileenkiintoiselta näyttää ja luen vielä tarkemmin vanhempiakin postauksiasi paremmalla ajalla. terkuin Riitta

      Poista
  2. Ihana postaus ja mukava kun teet juttuja muustakin kuin käsitöistä , vaikka ne ovat kyllä todella ihania nekin. Kauniita pakkapäiviä tv. blogisi vakituinen vierailija Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku! Itse jo olen ajatellut, että olempas nyt rönsyillyt kässätöiden ulkopuolelle aika paljon. Ajattelin, että se olisi huono juttu. Siksipä kommenttisi oli todella tervetullut - kiitos tuhannesti! Mut pitää keksiä joku ratkaisu noiden tunnisteiden suhteen, kun alunperin oli tarkoitus siinä olevan vain tuotteiden nimiä. Haluaisin tosi paljon kirjoittaa hyvään oloon ja hyvään terveyteen liittyviä juttuja ja kertoa reseptikokeiluistani, mutta ne ei aiheiltaan oikein istu nykyrakenteeseen. Ei muuta kuin mietintämyssy päähän, kyllä siihenkin kevään kuluessa ihan varmasti löytyy jokin ratkaisu :-) Mukavaa juuri alkanutta viikkoa sinulle. terkuin Riitta

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...