4. heinäkuuta 2015

Valkoinen lelukori / Crochet White Basket




Valkoinen ja harmaa ovat lempivärejäni.
Erityisesti kesällä valkoinen yhdistettynä vihreään on raikas yhdistelmä - tykkään.
Kävelyretkillä koiran kanssa poimin luonnosta kukkia mukaani kotiin.
Tällä kertaa keittiön pöydälle päätyi päivänkakkaroita ja saniaisen lehtiä.
Virkkuukoukulla on viime päivinä kulkenut kaunis puhtaan valkoinen Mini ontelokude.




Käsitöiden tekemisessä on monta vaihetta ennen tuotteen valmistumista lopulliseen muotoonsa.
Yksi vaihe on vyyhtinä hankitun kuteen purkaminen keräksi ennen kuin virkkaus voi alkaa.
Yleensä teen kerimisen ulkona, mutta tällä kertaa siellä taisi sataa vettä. Keittiön tuolit saivat toimia apukäsinä. Kuteen tasalaatuisuus vaikuttaa siihen paljonko tähän vaiheeseen kuluu aikaa. Tätä vaihetta en laske mukaan asiakkaalta laskuttamaani työaikaan.
 
Tällä kertaa Mini ontelokuteesta valmistui tilaustyönä isohko kahvallinen lelukori.
Mitat: halkaisija 35 cm ja korkeus 32 cm (kahvat eivät ole tässä mitassa mukana).
Tukevan seinämän saamiseksi käytin virkatessani nro 4,5 koukkua (suositus on nro 6).
 
 

 
Kude on kotimaista ja sen valmistajana on * Lanka & Tekstiili *, jonka kanssa minulla on ilo tehdä yhteistyötä.
 
Kude valmistuu Lestijärvellä, jossa hyrrää Suomen ainoa ontelokudetehdas.
Suomen lisäksi ontelokudetta valmistetaan tietääkseni vain Virossa eli se on hyvin suomalainen käsityötuote.
Lanka & Tekstiilin ontelokuteille on myönnetty Avainlipputunnus.
Kuteen koostumus: 80% kierrätyspuuvillaa ja 20% polyesteria.
Ontelokude on tasalaatuista ja sillä on monia käyttömahdollisuutta. Siitä voi virkata mattoja ja sisustuskoreja, siitä voi kutoa puikoilla shaaleja ja vilttejä, tai se käy kangaspuihin matonkuteeksi.
 
Keittiön pöydällä olevista muutamasta nostalgisesta esineestä kerron lisää myöhemmin.
 
 
* * * *
I'm blessed with lovely customers who appreciate Finnish handmade products.
This time I crocheted stylish big white Basket for Toys.
I used Finnish Mini ontelokude made By Lanka & Tekstiili in Lestijärvi.
This makes me also happy:  pretty many new private enterprises have born lately, involved me :-)
 
* * * *
 
Blogiyhteistyö
 

            Keywords: crochet basket, white, cotton, handmade, Finnish, toy basket, interior, storage basket,

2 kommenttia:

  1. Löysin tieni ihastuttavaan blogiisi ❤️ Kaunis tuo virkattu lelukori ❤️ Mukavaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun löysit tiesi tänne ja jätit käynnistäsi minulle kommentin. Kävin heti kurkkaamassa sinun blogiisi, viehättävä koti teillä ja elämänmyönteinen asenne huokuu postauksistasi. Mukavaa ja leppoisaa juuri alkanutta kesälomaa sinulle ja perheellesi. Minä & puolisoni & koiramme aloitimme myös kesälomamme ja vietämme sitä parhaillaan Savonlinnan seudulla. terkuin Riitta

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...