25. tammikuuta 2015

Uusi isohko pellavalankakori valmistunut / Crocheted round-shaped linen pot ready


Handmade crocheted round-shaped basket,
colour: natural linen



Lisää 100% pellavalangasta virkattuja rustiikkisia sisustuskoreja on valmistumassa.
Olen virkannut ne nelinkertaisesta tosi ohuesta pellavalangasta. Pellava on kasvatettu ja lanka valmistettu Euroopassa. Virkkuukoukkuna nro 3. Kuosina olen käyttänyt sekä pylväitä että kiinteitä silmukoita.

Kuvan korin mitat: halkaisija n 18 cm / korkeus 14 cm ja hinta 32 €

Kieputtelin aluksi tosi isosta kelasta neljä pientä kerää, yhdistin niistä kaksi kerää yhdeksi ja ryhdyin virkkaamaan ottamalla pellavalankaa yhtäaikaa näistä syntyneistä kahdesta kerästä (joissa lanka kaksinkerroin, lopulta lanka on siis nelinkerroin). Virkkaus hidasta, koska lanka ei ole kierrettyä. 
Työn jälki on siitä syystä epätasaista, mutta samalla kauniin rouheaa. 
Juuri sellaista, jota lähdin tavoittelemaan. Olen lopputulokseen tyytyväinen.

Uusia ideoita pellavalangan käytöstä on jo muhimassa ja yksi iso projektikin siihen liittyen jo aluillaan. Protovaihetta eletään jännityksellä :-) Tarkempia tietoja projektista julkaisen keväällä - ihanan jännää ja niin niin mielenkiintoista. Kun katsoo avoimin mielin tulevaan, avautuu eteen ihan uusia polkuja - niinkuin tämäkin projekti.

Mukavaa viikkoa kaikille lukijoilleni ja blogissani satunnaisesti vieraileville.

* * *

New rustic pot ready, handmade from 100% natural linen fiber.
I love this material. I'll soon start a prototyping model with this same pattern.
More info is coming during spring :-)


Keywords: linen, nature, rustic, earth, handicraft, art, crocheted, basket, pot, natural fiber
 

2 kommenttia:

  1. Upea! Tykkään pellavan rouheudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saila. Tykkään minäkin, sen karheus tuntuu myös kivalta sormissa, kun oppii virkkaamaan riittävän löysää. Kivaa päivää sulle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...