4. heinäkuuta 2013

Hehkutus kuuluu kesään

Olen aina niin otettu, yllättynyt, iloinen ja nöyrän kiitollinen saadessani näitä blogimaailman tunnustuksia :) Tämän kauniin tunnustuksen sain  Sukkasillaan blogin taitavalta Sailalta kesäkuun lopussa. Suloiset kiitokset Saila sinulle :-)

                         


Tunnustus kuuluu näin:
Kirjoita postaukseen kiitos jollekin blogille tai bloggaajalle. Vaihtoehtoisesti voit kehua blogia, johon palaat kerta toisen jälkeen tai hehkuttaa meille muille blogia, joka on inspiroinut sinua.
Suosittele. Mukaan saa laittaa pienet perustelut tai tarinan. Näin sinä ja minä saatamme myös löytää lukulistallemme jotain uutta ja ihanaa. Haastetta saa jakaa eteenpäin omassa blogissa ja haastekuvan saa napata halutessaan mukaan. Laitetaan hyvä kiertämään. 



Vaikka itse olenkin hurahtanut virkkauksen saloihin jo vuosia sitten, ovat itseäni eniten kiinnostavat blogit enemmänkin muihin käsin tekemisen taitoihin keskittyneitä. Tottakait seuraan innolla myös mitä virkkausrintamalla kuuluu ja näkyy, sehän nyt on selvää, mutta niiden blogien joukossa olevat omat lempparini ovat jo tätä samaa hehkutusta saaneet osakseen (mm koukutettu, pizzicato, sukkasillaan jne).

Joten haluan hehkuttaa ja antaa tämän tunnustuksen ainakin seuraaville upeille blogeille, jotka ovat omia inspiraation lähteitäni ja samalla vähän valotan miksi ovat. Olkaa hyvä <3


kolmen koti rannikolla  - Pian kuvien ja tunnelmien ansioista minulle syntyy aina hyvin seesteien olo. Lisäksi hänen tuunauksensa ovat saaneet minutkin keräämään meren ja järvien rannoilta kaikenlaista pientä luonnon muovaamaa, josta tuunaan jotain kivaa omaan kotiin tai mökille ja jatkossa vanhempieni kesänviettopaikkaan & heidän parvekkeelleen.

monday to sunday home - Päiviä saan kiittää pellavavuodevaatteisiin tutustumisesta. Arvatenkin niitä löytyy meidän perheen sängyistä. Niissä nukkumisen jälkeen, en voisi kuuna päivänä kuvitella käyttäväni jotain henkkamaukka kamaa sängyssäni. Ikinä ennen en ollut kuullut esim. bed runnerin olemassa olosta, nythän sen käyttö on ihan must juttu. Päivi on lisäksi ensimmäinen ihminen ikinä, jonka private sale tapahtumassa olen käynyt. Lisäksi hän tykkää mun virkkaamista koreista ja niinpä muutama niistä on löytänyt tiensä hänen kauniiseen kesäkotiinsa Espoossa.

kuinka purjehtijaksi tullaan - Nooran tyyli kirjoittaa elämästään ja erityisesti purjehduksesta on jotain sellaista, joka saa minut aina iloiseksi ja kaipuuni veneilyyn yltyy yltymistään. Nooralla on pettämätön tyylitaju ja on työni puolesta ollut ilo tutustua myös hänen äitiinsä. Ihailen myös hänen laivakoiraansa - olen siis fani. Ajauduin Norpan purjehdusblogiin aikaan sattumalta, kun etsiskelin mitä kaikkea purjehtimisesta kirjoitellaan blogimaailmassa. Esikoiseni sekä harrastaa purjehtimista, että tekee sitä osittain työkseen (merikapteeniksi opiskelujen lomassa), joten kaikki siihen liittyvä kiinnostaa myös minua. Mielestäni valkoiset purjeet ja sininen meri ovat jotain sellaista, joka aina vaan saa minut kauneudellaan huokailemaan ja muistan aina, kun näin elämäni ensimmäiset 'kelluvat saaret'.

elsass - ihailen Elsan taitoa loihtia valokuviin tunnelmia, joista suorastaan aistii kuvaushetken tuoksut ja äänet. Hän on lisäksi uskomattoman luova ja hänen käsistään syntyy jos jonkinlaista sisustukseen tai asusteisiin liittyviä esineitä - erityisesti kaikki hänen nahasta luomansa on jotain uskomatonta. Elsass on lisäksi aino Indiedays-perheeseen kuuluva blogi, jonka jokaikisen postauksen luen ja huokailen ihastuksesta.

Käykää ihmeessä tutustumassa !! :)

Meikäläinen jatkaa virkkausjuttujaan ja aloittaapi huomisen jälkeen kesäloman, johon kuuluu mökkielämää Saimaalla sekä Jazz musiikki Pori Jazz festarilla - yösija on taattu kummassakin paikassa (ekassa appivanhemmat ja tokassa omat rakkaat vanhempani), joten aion nauttia täysillä kaiksesta kokemastani ja näkemästäni ilman huolen häivää.

Haluan myös toivottaa tervetulleiksi kaikki saamani uudet ihana lukijat - olette ihania kaikki!



6 kommenttia:

  1. Oih, lämmin kiitos sanoistasi, ne ilahduttavat ja yllättävät kovasti! Ihan parasta blogimaailman antia.

    VastaaPoista
  2. Täältä kanssa sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi.Lämmittivät kovasti pienen ihmisen mieltä.

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos, olipa kauniisti kirjoitettu! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellenne Elsa, Pia ja Norppa - toivottavasti joskus tapaammme myös nenätysten :-)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania käsitöitä sinulla on!
    Etenkin virkatut korit on minusta niiiin ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna palautteestasi. Koreja on kiva ideoida ja virkata ja niitä voi hyötykäyttää niin moneen tarkoitukseen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...