25. joulukuuta 2016

Joulun kultainen aika



TipTap TipTap, täällä ollaan!
Minä ja Nuppu Home -blogi emme ole kadonneet minnekään, eikä mitään ikävää ole tapahtunut, päinvastoin!

On vain päässyt syntymää luonnollinen blogiatauko - tosin jo toinen tänä vuonna.
Olen laittanut asioita tärkeysjärjestykseen ja ajankäyttöön liittyen blogin kirjoittaminen siirtyi syksyn  tehtävälistan häntäpäähän. Sen sijaan FB-sivuillani olen kertonut kuulumisia ahkeraan, myös käsityörintamalla.

Juuri nyt elämme Joulun kultaista yhdessä olemisen aikaa, joten tulin vain pikaisesti moikkaamaan. Iloitaan kaikki vielä viimeisestä joulupäivästä rakkaidemme seurasta.

  Olen äärettömän kiitollinen, kun olet verkkaisesta julkaisutahdistani huolimatta kulkenut mukana blogini matkassa. Kiitollisuutta tunnen myös kaikista saamistani tilaustöistä blogitauosta huolimatta. Saan tehdä sitä mitä rakastan.

Palaillaan vuoden vaihteessa.
Silloin on kiva tuttuun tapaan vähän kerrata mitä kaikkea tämä vuosi piti sisällään
ja ehkäpä vähän kurkistaa tulevaankin vuoteen.
Ihanaa ja rakkauden täyteistä Joulua !
Halauksin
Riitta

6 kommenttia:

  1. Kiva pistäytyä täällä pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa todella kiva, kun pistäydyit. Istahdin maksamaan laskuja verkkopankissa ja samalla pistäydyin itsekin. Tietokoneella istuminen on kyllä jäänyt yhden käden sormilla laskettavaksi tämän syksyn aikana. terkuin Riitta

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Leena, kun jätit minulle jäljen käynnistäsi. Olet ollut ajatuksissani. Toivon, että voit hyvin ja asiat ovat lutviintuneet uomiinsa niin hyvin kuin voivat. Onnellista uutta vuotta 2017 sinulle. Voi hyvin. terkuin Riitta

      Poista
  3. Onnellista uutta vuotta sinulle! Vielä joulun viimeiset tunnelmat ja kohta jo sivu kääntyy uudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna vierailustasi. Samoin onnellista uutta vuotta 2017 sinulle myös. Meillä tämä vuosi päättymässä mahtaviin tunnelmiin. Menimme jouluaattona kihloihin n 10 vuoden yhdessä asumisen jälkeen :-) Toivottavasti nähdään ensi vuonna, hih! terkuin Riitta

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...