29. huhtikuuta 2017

Haaveena aurinkoinen terassi



Uskottava tämä on!
Tosin aamuisin vielä pitää muutaman kerran hieraista silmiä ennen kuin tajuaa,
ettei ikkunasta avautuva maisema olekaan unta.


Tällä asuntomme aurinkoisella terassilla saamme nauttia aamiaiset reilun kahden viikon ajan.
Olen nimittäin Espanjan aurinkorannikolla 80 -vuotiaan isäni kanssa.
Emme ole käyneet täällä sitten äitini poismenon jälkeen kolmeen vuoteen.
Jännitimme vähän molemmat, mutta meistä tuntuu TODELLA HYVÄLTÄ olla taas täällä.

Sattumalta ajankohtakin on paras mahdollinen.
Kotona Suomessa on takatalvi, mutta meillä täällä paistaa aurinko ja on lämmintä.








Tällä reilun kahden viikon reissulla majoitumme pienessä Benalmadena Pueblo
vuoristokylässä.

Suositelen tätä Andalusialaista kylää lomakohteeksi kaikille, jotka tyykkää:
hiljaisuudesta
luonnon läheisyydestä
patikoinnista jyrkillä rinteillä
heräämisestä aamulla kukon lauluun
liikunnasta
auringosta.

Yllä näkyvät kuvat ovat ottamiani päivittäisten kävelyreittiemme varrelta (kännykällä tosin).

Benalmadena Pueblon vuoristokylä sijaitsee vain 16 km Malagan lentokentältä, 9 km Fuengirolasta, meiltä on ruokakauppaan 800 m ja rantaan 2 km.

Liikuntarajoitteisille auton vuokraus on välttämätön.
Me emme autoa koe tarpeelliseksi vaan kävelemme mielellämme päivittäin.
Tavoitteenamme ollut 10 000 askelta / päivä on toteutunut helposti (onpa askelia kertynyt muutamina päivinä yli 20 000 = 15 km).

TYKÄTÄÄN!!






Käyttämällä Malaga-Fuengirola välillä kulkevaa nopeaa junaa (meiltä asema 10 min kävelymatkan päässä) pääsee kätevästi yhden pysäkin päässä olevaan Benalmadena Costan kaupunginosaan.

Benalmaden Costassa on kaunis pitkä hiekkaranta ja Paseo Maritimo -kävelykatu, jonka varrella kivoja ravintoloita (tuoreet sardiinit - nam nam).
Sieltä lähtee myös kaapelirata jolla pääsee ihailemaan maisemia n 900 m korkeudessa olevalla pääteasemalla. Siellä vuoren laella on kahvila, kotka-laakso ja kilometreittäin patikointireittejä (osa jopa betonilaatoilla päällystettyjä). Näköalat huipulta ovat huikeat. Rannikko näkyy Malagasta Fuengirolaan asti.

Kaksi ylintä kuvaa ovat Benalmadena Costalta ja viimeisin köysiradan yläasemalta.

Ei täällä malta istua tämän kauempaa tietokoneen ääressä,
joten enempää jaarittelematta haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoilleni

HAUSKAA VAPPUA!!







31. maaliskuuta 2017

Vihersisustaminen ja virkatut korit


Maaliskuu on innostanut minua virkkaamaan kevään viherkasveille suojaruukkuja.
Ehdimpäs kertomaan niistä teille vielä täpärästi maalikuun puolella :-)

Itselläni on tapana kasvattaa kierrätetyissä lasipurkeissa uusia vehkan alkuja pistokkaista.
Tällä kertaa innostuin tekemään lasipurkeille hempeän värisiä suojuksia.

Osaan virkatuista koreista sijoitin keväisiä helmililjoja.
Koreissa ne saavat olla, kunnes kukat kuihtuvat ja kaivan sipulit puutarhaan ilahduttamaan minua seuraavanakin keväänä.


Vaaleanpunaiset ja harmaat pienet korit virkkasin Novitan Hanko -langasta, joka on kierrätyspuuvillaa. En ole varma saako näitä värejä enää kaupasta, sillä omat lankani olen hankkinut varastoon jo noin vuosi sitten.

Isommat korit virkkasin hamppunarusta, jonka olen hankkinut niin monta vuotta sitten, etten valitettavasti enää muista mistä tuon monen kilon painoisen ison kelan ostin - pahoittelut siitä. Ne ovat halkaisijaltaan n 20 cm, joten niiden sisään mahtuu vaikka palmuvehka.

Kaikki nämä korikuvat olen ottanut TIKAU Shopissa Helsingin Korkeavuorendadulla, jossa virkattuja Nuppu Home sisustuskoreja ja viirinauhoja on myynnissä. Valmistan niitä myös tilaustyönä mittojen mukaan :-)




Vastaavia isoja koreja olen tässä kuussa virkannut myös kotimaisesta valkaisemattomasta moppilangasta (100 % puuvillaa), valmistajaja Lanka & Tekstiili. Niistä en valitettavasti ehtinyt nappaamaan kuvia ennen kuin löysivät tiensä uusiin koteihin.

Käyhän muuten kurkkaamassa ja tykkäämässä Lanka & Tekstiili Facebook-sivustolla *klick*
Sieltä saattaa vielä löytyä valokuvia aiemmista Nuppu Home virkkauksista :-)

Tänään oli muuten täällä Espoossa kevään tuntu kyllä todella kaukana!
Yöllä oli satanut monta senttiä lunta ja juuri haravoidusta vihertävästä puutarhasta ei ollut tietoakaan.  Olin enemmän kuin tyytyväinen, kun en ollut vielä poistanut olkkarin sohvalta lampaan taljoja enkä lämmintä kudottua torkkupeittoa. 
Niiden sekaan oli aamulla ennen töihin lähtöä ihana kietoutua virkkaamaan muutamaksi minuutiksi lisää kerroksia uuteen hamppukoriin.

Huomenna onkin aprillipäivä.
Saas nähdä mitä uutisia saadaan lukea ja mennä täysin lankaan - taas kerran :-)
Voi hyvin,
terkuin Riitta

keywords: crocheted basket, crocheted pot, green, green decoration, hemp, cotton, handmade, flower pot

22. helmikuuta 2017

Harmaata tai sitten ei kuitenkaan



Elämäni ei ole harmaata, ei sinne päinkään.
Se on värikästä ja niin tapahtumarikasta, ettei meikäläinen meinaa perässä pysyä.
Päivätyöni pitää siitä huolen.
Nautin täysillä, mutta tarvitsen kiihkeiden työpäivien vastapainoksi rauhoittavaa olemista kotona. Pahoittelut verkkaisesta blogin päivittämisestä.

Minua rauhoittaa vakaus ja pysyvyyden tunne.
Käsitöiden tekeminen rauhoittaa minua yhä edelleen. Kuten tiedätte, virkkaus on lähellä sydäntäni ja toivon ehtiväni päivittäin virkkaamaan edes pienen hetken. Aina se ei ole mahdollista, mutta useimmiten onnistun käpertymään iltaisin vähintään puoleksi tunniksi käsityömaailmaani. Tiesitkö, että tutkimusten mukaan käsitöiden tekeminen lisää onnellisuuden tunnetta lisääviä välittäjäaineita, kuten serotoniinia.

Uusia tuotteita syntyy hitaasti, mutta vakaasti.
Yksi minulle pysyväksi jäänyt asia on ns "peltivirkkaus", josta on vuosien saatossa tullut Nuppu Home -tuotteille ikäänkuin tavaramerkki.

Mietit ehkä mitä se tarkoittaa.



Se tarkoittaa käytännössä sitä, että virkkaamani korien seinämät ovat takuuvarmasti niin jäykät, että ne pysyvät pystyssä itsestään.  Korin sisään voi laittaa vaikka halkoja, eikä seinämä siitä huolimatta mene kasaan tai kori kaadu.

Miten saan aikaan tuon jäykkyyden?
Käyttämällä kuteen paksuuteen nähden ikäänkuin liian pientä virkkuukoukkua.
Tällöin kudetta kuluu huomattavasti enemmän kuin löysään virkatessa ja työn eteneminen on hidasta. "Peltivirkkaus" myös rasittaa ranteita ja olkapäitä enemmän kuin isolla virkkuukoukulla tekemällä. Silti se on mun juttu!

Tämä kori on helmikuun tilaustyöni.
Koko: korin halkaisija 36 cm ja korkeus 28 cm.
Materiaalina on meleerattu harmaa kotimainen puuvillatrikookude.
Virkkuukoukuna käytin nro 5.
 Kudetta kului 1,7 kg

Etelässä vietetään tänään hiihtolomaviikkoa aurinkoisissa ja lumisissa tunnelmissa.
Ihanaa lomaa kaikille, joilla sellainen on lasten kanssa meneillään.
Nautitaan yhdessä olemisesta.
Voi hyvin!
terkuin Riitta

Keywords: grey, crochet basket, pot, autumn, spring, garden, love, big basket, decoration, handmade

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...