28. kesäkuuta 2013

Herkullista punaista

 
 

En voi sanoin kuvailla sitä riemua, jonka koin tänään aamulla ennen töihin lähtöä. Olin viettämässä jo vakioiksi muokkautunutta jooga-hetkeäni puutarhassa, kun huomasin ensimmäisten mansikoiden olevan valmiita naposteltavaksi. Ei ole vaikea arvata kuka popsi kaikki kypsät marjat alta nanosekunnin :-) Ensimmäiset omat mansikat on toinen niistä merkeistä, jotka merkitsevät minulle oikean kesän alkua (toinen oli köynnösruusun kukinta).

Puutarhassamme on sekä metsämansikka- että puutarhamansikkaviljelmä.

Lähiviikot tulevat siis olemaan pelkkää herkuttelua - mikäs sen ihanampaa. Pitääkin muistaa soittaa Anttilan marjatilalle Kirkkonummelle, jotta saamme mansikoita säilöön myös talven varalle.  Sieltä meille on tilattu mansikat jo kahdenkymmenen vuoden ajan, eikä niiden makua voita mikään!

Oranssia trikookudetta on vielä muutama kerä jäljellä. Virkkaisinko niistä sinulle jotain?

Aurinkoista kesäpäivää, tästäkin tulee hyvä päivä ;-)


26. kesäkuuta 2013

Se ehti sittenkin ajoissa

 
 
 

Valkoinen köynnösruusuni nimittäin puhkesi kukkaan Juhannuksen kunniaksi. Se on toinen niistä merkeistä, jotka merkitsevät minulle oikean kesän alkua.

Huomaathan mikä valtava määrä nuppuja siinä onkaan, tuskin maltan odottaa niiden kaikkien avautumista.  Nuput kaiken lisäksi sopivat enemmän kuin hyvin tänne Nuppu Home blogiin :-)

Luonnonvalkoista trikookudetta löytyy vielä varastosta ja siitä on syntymässä joukko uusia virkattuja koreja myyntiin. Haluaisitko tilata omasi vaikka mökkituliaiseksi?

Aurinkoista ja onnen täyteistä kesäkuun viimeistä viikkoa kaikille!

24. kesäkuuta 2013

Merellisiä tunnelmia Juhannuksen jälkeen

 
 
 
 
Juhannus oli kaiken kaikkiaan ihana muutaman päivän irtiotto arjesta.
Ei ollut kameraa juhannuksen vietossa mukana ja jos olisi ollutkin, tuskin olisin sitä esiin kaivanut, niin paljon kivaa puuhaa oli koko ajan meneillään hyvien ystävien seurassa.

Sen sijaan sunnuntai-iltana auringon laskiessa mailleen tuli piipahdettua Tammisaaressa noutamassa osa St Nikolauksen miehistöstä perinnepurjealukselta takaisin Espooseen. Alukset ja kippari jäivät vierasvenesatamaan odottamaan uusia purjehdutettavia - mikä ihana kokemus heillä onkaan edessään. Sinullakin on mahdollisuus kokea purjehtimisen riemua  tilaamalla Kirkkonummen Perinnepurjehdusyhdistys St Nikolaukselta muutaman tunnin purjehdus vaikka Porkkalan edustalla - suosittelen.

Yllä muutamia otoksia eiliseltä illalta - vieläkin tunnen tervan tuoksun nenässäni.

Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille ihanaisille ja lämmin kiitos kaikille aikaisempiin postauksiin kommentin jättäneille. Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat ;-)

6. kesäkuuta 2013

Musta virkattu viirinauha & tähtien tuike

 
 
 
          
Voiko viirinauha olla musta?
Nämä kuvat todistavat, että kyllä voi! Valkoiset ja beigen väriset kankaiset pellavatähdet somistavat viirikolmioita tyylikkäästi. Virkkasin tällä kertaa reilusti aiempaa isompia kolmioita ja samalla myös lyhyemmän nauhan.

Livenä tämä kyseinen viirinauha on hypisteltävissä By Pia's pellavaputiikissa Espoon Keskuksen vanhassa keltaisessa VR:n makasiinissa Kirkkojärvenkatu 3. Kyselyt ja mahdolliset tilaukset myös suoraan minulta: tissarii@gmail.com.

Viimeisessä kuvassa näkyy myös kauniita By Pia's kotimaisia pellavavaatteita Jonnan päällä sekä taustalla,  eiks olekin ihania :-)

Tässä tähtien tuikkeessa samalla toivotan tervetulleeksi kaikki uudet lukijat - ihanaa, kun olette liittyneet seuraamaan blogiani ja virkkauksiani. Olen kiitollinen teistä ihan jokaisesta!
Jokaisesta kommentista saan myös suunnattoman paljon energiaa ylläpitää blogiani.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...