30. lokakuuta 2012

Virkattuja tossuja

 
 
Olen aiemmassa postauksessani kertonut ihanastuttavasta snurre lankakaupasta Helsingissä. Vihdoin sain järjestettyä itselleni 'iltalomaa' ja pääsin osallistumaan Snurren "virkataan tossut" kurssille.

Snurren iloinen omistaja Anne opetti luovalla tavalla (ilman ohjetta, joka oli ensin kauhistus minulle) kuinka tossu syntyy. Oma tekeleeni näytti illan kuluessa tältä. Sain sen valmiiksi kurssi-illan aikana (vaikkakin välillä juteltiin kurssilaisten kanssa tosi vilkkaasti ja syötiin lähileipomon ihanaa leipää höyryävän kuuman teen kanssa) ja toisen tossun virkkasin seuraavana päivänä kotona. Tossut on seuraavaksi tarkoitus laittaa pesukoneeseen 60 asteeseen huovuttumaan. Tosin ovat mielestäni kauniit tuollaisenaankin.

Lanka on Islantilaista Lettlopi lankaa, 100% villaa. Virkattu kaksinkertaisella langalla ja koukulla nro 5. Valokuvat Marika Purasmaa.

Tossuja oli niin kiva virkata, että tulen ihan varmasti tekemään niitä jatkossa paljon paljon lisää, jotta niitä riittäisi omien tossujeni lisäksi myös "Pukin pussiin" ja miksei myyntiinkin asti. 

Hinta- ja kokotiedustelut sekä mahdolliset ennakkotilaukset sähköpostitse suoraan minulta:
tissarii@gmail.com

27. lokakuuta 2012

Musta valtaa tilaa sisustamisessa




Decorative new winter colours in hand-crocheted candle lanterns cozies

Mustia ja tumman ruskeita villalangasta virkattuja kynttilälyhtyjä on syntynyt kasapäin. Mukana myös muutama sammaleen vihreä yksilö. Lankana Norjalainen Sandnes Duett (45% wool/55% cotton). Sisällä kierrätysperiaatteella juomalasi tai hunajapurkki. Kynttiläksi sopii lämpökynttilä, votiivi tai pieni lyhtykynttilä.

Näitä NuppuHome kynttilälyhtyjä (halkaisija n 8 cm) on nyt varastossa hintaan 10 euroa (sisältää lasin). Toimitus postitse tai noutona kotoani. Tilaukset sähköpostitse suoraan minulta: tissarii@gmail.com.

Yhden kynttilälyhdyn jätin viimeisellä Norjan matkallani hotellin henkilökunnalle lahjaksi universumin upeimmasta ja ystävällisemmästä palvelusta. Virkkasin sen hotellissa ja lyhdyn ympärille kiedoin paikallisesta sisustuskaupasta ostamaani hurmaavaa tähtinauhaa.
Hotellin nimi on Stord Hotel ja se sijaitsee Leirvikissä Stordin saaressa Stavangerin ja Bergenin välissä. Suosittelen.


                 

22. lokakuuta 2012

Rautalankaa, harmaantunutta lautaa ja sydämiä

 


Nautin kävelystä syksyisessä metsässä. Tällä kertaa kävelyretkeltä tarttui mukaan kotiin kauniita puista pudonneita kuivia oksia, joiden ympärille oli kasvanut jäkälää. Harmaa on värinä kaunis ja kirkkaat lehdet yhdessä harmaan kanssa ovat kaunis yhdistelmä.
Muutamana sateisena iltana kävelin kumpparit jalassa kirjastoon, jossa tykkään istua ja selata käsityökirjoja. Viime käynnillä sieltä tarttui mukaan Maija Paavilaisen Luo uutta vanhasta - kirja.
Siitä sain idean tarttua pistosahaan ja kaivella vanhat lauta- ja rautalankavarastoni esille. Keräämistäni oksista nypin talteet harmaan jäkälän ja käytin myös ne askarteluissani.

Lopputuloksena syntyi kaunis rustiikkinen sydän ulko-oveen Joulua vastaanottamaan.  Lähiviikkoina teen näitä myös myyntiin. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä.

Hinta- ja kokotiedustelut sekä mahdolliset tilaukset sähköpostitse suoraan minulta:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109 

17. lokakuuta 2012

Isoon koriin mahtuu vaikka mitä

 
 

Vihdoin valmistui aiemmin keskeneräisenä kuvaamani jättikokoinen oranssi sisustuskori. Se aloitti jo matkansa kohti uutta kotia. Korin halkaisija on 40 cm ja korkeus 30 cm. Yläreunassa on irroitettavat nahkakahvat, jotka voi pesun ajaksi poistaa.

Korin sisään voi kätkeä ison pinon sisustuslehtiä tai tyynyn (40 x 40 cm) ja ison torkkupeiton tai miltei mitä tahansa.

Materiaali kotimaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämätrikoota valmiiksi leikattuna sekä kirppikseltä löytynyttä kamelinruskeaa haljasnahkaa itse saksittuna.

Muutama kerä oranssia trikookudetta jää vielä jäljelle :-)
Mustaa ja valkoista kudetta on minulla varastossa vielä reilusti, jos kiinnostuit tilaamaan itsellesi korin jouluksi. Valkoisesta on muuten jo työn alla vielä isompi n 60 cm halkaisijan kori .

Hinta- ja kokotiedustelut sekä mahdolliset tilaukset sähköpostitse suoraan minulta:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

8. lokakuuta 2012

Oranssi ja syksy kuuluvat yhteen

 

 

Oranssit trikookudekerät lattialla suorastaan huutavat minulle: "Viethän meidät ulos kuvattavaksi upeiden syksyn värjäämien lehtien kanssa". 
Eikun virkkuukoukku heilumaan ja jättikokoista sisustuskoria virkkaamaan. Tällä kertaa halkaisija on 40 cm ja sen vuoksi työ etenee melko hitaasti korkeussuunnassa (30 cm on tavoitteena). En kuitenkaan antanut keskeneräisyyden häiriä, vaan otin korista ja keristä muutaman valokuvan jo ennen aikojaan.

Kyseessä on tilaustyö, joka tätä julkaistessa saa ihan kohta nahkaiset kahvat somisteekseen ja lähtee sitten matkaamaan kohti uutta kotia.

Muutama kerä oranssia trikookudetta jää vielä jäljelle :-)

Hinta- ja kokotiedustelut sekä mahdolliset tilaukset sähköpostitse suoraan minulta:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

3. lokakuuta 2012

Ullkroken & Nuppu Home



 


Olin viimeviikolla reissussa Norjassa ja törmäsin Stordissa (saari Bergenin ja Haugesundin välissä) aivan ihastuttavaan lankakauppaan nimeltä Ullkroken.

Kaupan omistaa sydämellinen kädentaitaja Ingun Teigelid, jonka kanssa jäin juttelemaan virkkaamisen saloista - siinä taisi lankojen ostamisen lomassa vierähtää toista tuntia :-)
Hän on itseni tavoin virkannut vanhojen lasipurkkien päälle suojia - hauskan näköisiä maljakoita. Myymälän nallekarhujen nutut, pöytäliina ja istuinpehmuste jne ovat myös hänen tekemiään.
Mukaani lähti 600 g Norjalaista Alpakka lankaa - jospa saisin siitä talven aikana syntymään ikkarioman Skappel-neuleen. Ylimääräisenä lahjana sain blogiini norjalaisen lukijan :-)

Kaupalla on omat Facebook-sivut ja Ingunilla on oma käsityöblogi:
http://www.facebook.com/pages/Ullkroken/278733518830961
http://ingun-t.blogspot.no/

Ihanaa alkanutta lokakuuta kaikille ja tervetuloa uudet lukijat.
ps. jostain kumman syystä en onnistunut saamaan kahta viimeistä kuvaa irti toisistaan :-(
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...