20. joulukuuta 2011

Valkoinen & Punainen = Rakkaus läheisiin


Nyt voivat Joulun yövieraat tulla. Heitä on vierashuoneessa odottamassa kaunis valkoinen kori sisällään suloisen pehmeät Joulun punaiset kylpypyyheet. Isoin virkkaamani kori ikinä syntyi viimeisenä adventtina. On ihan saletti, että tulen tekemään vastaavan kokoisia ja isompiakin vielä monen monta - mutta jätän homman kuitenkin suosiolla vuoden 2012 puolelle.

Kuvan korin tiedot:
halkaisija 33 cm, hinta 30,50 €

On tullut aika siirtyä käsitöiden parista keittiön puolelle loihtimaan ihania herkkuja omalle rakkaalle perheelle, kuunnella joululauluja ja paketoida lahjoja kaikille läheisille.

Toivotan Sinulle
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012

Riitta ja NuppuHome

18. joulukuuta 2011

Rautalankaa, ripaus valkoista maalia ja sydämiä

 
 
 
 
Kerroin aiemmin postauksissani, että olen tekemässä itselleni vähän erilaista Joulukranssia. Nyt se vihdoin on valmiina ja siitä tulikin Joulukaari :-)
Sen katseleminen vie minut takaisin lapsuuteeni muistoihin ja tässä syy siihen:
Lapsuudenkotini takapiha oli erotettu piikkilanka-aidalla pihan takana olevasta Yleisradion radioasemasta. Monia monia vuosia sitten tuon aseman toiminta on lopetettu, radiomastot ja myös piikkilanka-aita poistettu. Itse piikkilanka oli kiedottu kiepeille ja jätetty metsään ruostumaan. Eräällä kävelyretkellä viime vuonna isäni kanssa löysimme vahingossa nuo vanhat ruostuneet langat ja otimme niistä huvin vuoksi osan talteen.
Vasta nyt keksin mihin niitä käyttäisin. Käytin vähän myös maalisutia ja avot - lopputulos näkyy näistä kuvista. Kiepautan Joulukaaren ympärille vielä pienen pieniä led-valoja sisältävän jouluvalosarjan ja ehkä vielä muutaman pienen pienen havun sinne tänne.

Vastaavia sydämiä olen viime viikkoina tehnyt myös sinun iloksesi myyntiin ja voin kertoa, että enpä olisi ikinä uskonut miten rentouttavaa ja palkitsevaa puuhaa kaarnan vuoleminen puukolla voikaan olla.

Tiedustelut ja mahdolliset tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

17. joulukuuta 2011

Beigeä ja harmaata ja hyppysellinen punaista


 
Miten kauniita nämä murretut luonnonläheiset sävyt ovatkaan. Lisäksi ne sopivat niin monenlaiseen sisustukseen, kaupunkikotiin, mökille tai veneeseen jne. Kuvausrekvisiittana mummuni vanhoilla räsymatoilla päällystetty puutarhapenkki.
Kuvan korit olen virkannut kotimaisesta tekstiiliteollisuuden ylijäämätrikoosta, toisen nro 6 ja toisen nro 8 virkkuukoukulla. Omassa käytössäni olen tykästynyt tuohon tiiviimpään kädenjälkeen, koska silloin korin seinämistä tulee hyvin tukevat ja kori 'seisoo ryhdikkäänä'.

Kuvissa olevien korien tiedot:
Beige kahvallinen; halkaisija 25 cm, hinta 22,50 €  (tätä väriä minulla ei enää ole jäljellä)
Harmaabeige kahvallinen; halkaisija 28 cm, hinta 25,50 €.
(hinnat ovat ilman sydänkoristetta ja postikuluja)

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

15. joulukuuta 2011

Sydämiä, sydämiä, sydämiä - pehmeitä tai kovia



 


Elän ilmeisesti nyt jonkinlaista "sydämellistä aikaa", kun en voi sille mitään, että sydämiä syntyy nyt käsissäni sekä virkaten langasta, että veistäen kaarnasta.  Ehkäpä vielä tartun ompelukoneeseenkin ja teen niitä kankaasta.

Virkattujen sydänten korkeudet vaihtelevat välillä 10 - 13 cm ja niiden hinta on 4,60 € / kpl. Väreinä on tällä hetkellä punainen, harmaa, beige ja vaalean vihreä, mutta toki teen niitä myös toiveidesi mukaan. Ruudullinen kangasnauha tai hamppunaru sisältyy hintaan.

Veistettyjen sydänten korkeudet vaihtelevat välillä 3 - 10 cm ja hinnat 3-5 cm/ 3,40 ja 6-10 cm / 4,60 €. Jokainen sydän on taatusti yksilö, eikä toista samanlaista ole. Sydämissä on valmiina reikä ripustusta varten ja ripustamista varten ruudullinen kangasnauha, hamppu-, paperi- tai raitanaru sisältyy hintaan.

Voit itse koristella niitä lisää, minä olen lisännyt omiini lisäksi pienen rusetin.  Jos kiinnostuit, ota yhteyttä;

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

10. joulukuuta 2011

Punainen kori = Joulumieli

 
 
 
Sain äidiltäni hänen äitinsä kodin lattioilla olleita ihania raidallisia räsymattoja ja somistin niillä terassillamme olevan vanhan puisen puutarhasohvan, jossa painavat valurautaiset kauniit jalat. Nyt porilainen mummuni on ikäänkuin luonani joka päivä läsnä :-) Sohva huokuttelee minua istahtamaan siihen talvellakin ja nauttimaan kiireettömyydestä vaikka kuuman glögilasillisen kanssa.

Joulunpunaisia virkattuja koreja on valmistunut ja osa on jo lähtenyt postin kautta kulkemaan kohti uusia koteja. Mikään ei ilahduta käsityöläisen mieltä enempää kuin saatu palaute, joten
Hintaesimerkkinä kuvien isoin kori, halkaisija 15 cm / 12,50 € (ei sisällä postikuluja, eikä kaarnasydäntä).

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109


8. joulukuuta 2011

Luonto, mitä kaikkea se meille antaakaan




Jokin aika sitten metsässä kävellessäni löysin kaadetun männyn ympäriltä ison kasan eri kokoisia kaarnan paloja.  Raahasin niitä sylillisen kotiin ja pohdin mitä niistä voisi askarrella.  Sitten keksin veistellä niistä pieniä ja vähän isompiakin sydämiä.
Nyt minulla on niitä iso kasa :-) Tarkoitukseni on tehdä niihin reiät kaunista ripustusnauhaa varten ja kiinnittää niitä kaarevaan n metrin pituiseen rautalankaan. Koko komistuksen sijoitan avotakkamme seinään talven ajaksi tunnelmaa tuomaan.  Otan kuvia, kun saan visioni valmiiksi asti.
Olen käyttänyt näitä sydämiä myös virkattujen sisustuskorien somisteena ja tulet vielä näkemään niitä monissa kuvissa. Taidampa kiinnittää niitä myös pakettikortin tapaan kaunistamaan joululahjojani. Muutaman ovikranssin olen myös koristellut niillä.
Mitä ideoita sinulla olisi niiden käyttämiseen?

Sydämiä riittäsi sinullekin, jos kiinnostuit ilahduttamaan omia ystäviäsi niillä.

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

5. joulukuuta 2011

Glögille ystävien kanssa



 
Mikä sen ihanampaa kuin viettää joulun odottamisen aikaa yhdessä ystävien kanssa. Nauttia höyryävän kuumasta herkullisesta glögistä ja parhaiden ystävien seurasta.
Tällä kertaa vein glögi-iltaan tuliaisiksi virkkaamiani tummansävyisiä koreja, toinen trikookuteesta ja toinen karstalangasta (kuvassa). Koristelin ne jouluisesti sydämillä ja kauniilla nauhalla. Toisen sydämen olen virkannut ja toisen veistänyt metsästä löytämästäni kaarnan palasesta.

Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille teille lukijani :-)

Koreja ja sydämiä teen myös tilauksesta, jos kiinnostuit ilahduttamaan omia ystäviäsi niillä.

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109

4. joulukuuta 2011

Virittäytymistä Jouluun


















 




















 






















Edellisen postauksen jälkeen vapaa-aikani on kulunut virkkauksen parissa tilaustöitä tehden, joten postaukset ovat jääneet vähän vähälle. Kiitos tilauksista ihanat lukijani.
Nyt kuitenkin vähän osviittaa siitä, millaisia virkattuja tuotteita on valmistumassa vielä ennen Joulua.

Virkkasin erivärisiä ja kokoisia sydämiä, joista tosin vielä puuttuu ripustusnauhat, rusetteja ja muita koristeita. Halusin kuitenkin jo tässä vaiheessa ottaa niistä vähän kuvia teillekin, ovat mielestäni niin suloisia. Sydämillä voit koristella kotia sellaisenaan, laittaa kaunistukseksi oksista tai kävyistä tehtyyn ovikranssiin, ripustaa joulukuuseen tai lisätä rakkaittesi joulupakettiin pakettikortin tapaan.

Kaunista beigeä, harmaanbeigeä ja harmaanruskeaa kotimaista trikookudetta olen käyttänyt kuvassa näkyviin isoihin koreihin, jotka sopivat hyvin yhteen myös joulun punaisen kanssa. Kuteen olen tapani mukaan hankkinut Savonlinnasta PalaNurkasta ja langat lähimmästä Prismasta. Kierrätyskeskuksista ovat tähän vuodenaikaan langat lähes aina lopussa, siksi kierrätysaspekti puuttuu sydämistä, mutta kotimainen Novitan lanka ja käsityö kuitenkin edelleen valtteina näissäkin.

Kuvissa olevien korien tiedot:
Beige kahvallinen; halkaisija 25 cm, hinta 22,50 € .
Harmaabeige kahvallinen; halkaisija 28 cm, hinta 25,50 €.

Sydänten hinnat tulevat pyörimään n 3-8 € tuntumassa, riippuen koosta ja 'lisukkeista'.

Tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse:
tissarii@gmail.com
tai puhelimitse
040-757 1109
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...