20. syyskuuta 2015

Kanerva - lempeä sävy harmaan kanssa




Syksy hiipii hitain askelin myös Nuppu Home maailmaan.
Vielä on kesäisen kauniita päiviä, mutta ilmasta jo haistaa ja tuntee syksyisen tuulahduksen.

Rakastan syksyä.
Rakastan kävelyretkiä ja patikointia syksyisessä metsässä.
Mustikat on poimittu talteen talvea varten.
Lähiviikkoina on puolukoiden vuoro.
Teemme perinteisen puolukkaretken isäni kanssa Porin seudulla, yleensä se suuntautuu Kullaalle. Kullaa sijaitsee Pori-Tampere valtatien varrella ja siellä on kauniita vanhoja ruukkeja, maatilapuoteja ja erittäin kivikkoisia metsiä.
Kun tuon retken aika taas koittaa, kirjoitan siitä teillekin.

Näiden kuvien harmoonisella värimaailmalla ja luonnonkuiduilla (pellava, juutti, villa ja puuvilla) syntyy uutta Nuppu Home syksyn ja talven 2015 mallistoa.

Siihen kun yhdistän vielä vähän nahkaa, mustaa, valkoista ja hieman vihreää, niin paletti on kasassa.





Mutta hei, nyt on syksy ja paljon sen ihania aurinkoisia ja kuulaita päiviä jäljellä ennen siirtymistä pitkään, sateiseen, tuuliseen ja pimeään talvikauteen (jos jäädään ilman lunta).

Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle. Itse asiassa juuri tuli mieleeni, että on aika hassua, kun jo kesällä näkee juttuja syksystä ja talvesta, sekä vastaavasti talvella/keväällä hurjaa kilpavauhtia väläytellään ja myydään jo kesää.
Tällainen toimintatapa kuuluu mielestäni vain messumaailmaan ja yrittäjien sisäänostoihin, mutta ei käytännön kuluttajatasolle, jossa meidän  
HIDASTA ELÄMÄÄ
rakastavien ihmisten tulisi antaa elää rauhassa sitä hetkeä, joka parhaillaan on meneillään.


Nuppu Home pyrkii pysymään tässä hetkessä tuotteineen ja kuvineen (aika moinen tavoite, mutta kokeillaan onnistunko).  Tosin aika usein tulen tarinoineni vähän jälkijunassa kaikkiin muihiin bloggaajiin nähden - sehän toisaalta on sitä käytännön hidasta elämää :-) Mutta hei, muistakaa sitten hihkaista, jos tämän punaisen langan unohdan postauksissani.

Tämmösiä mietteitä tällä kertaa. Jokainen toimii tavallaan ja hyvä niin. Annetaan me kauniiden syyssäiden jatkua vielä pitkään mielissämme ja sielussamme.

Niin ja vielä kiinnostuneille maininta, että nämäkin kotimaiset trikookuteen olen osanut Huittisen Jokilevon teollisuusalueella sijaitsevasta mattopesula ja -kutomosta. (Minä olen oppinut tuntemaan sen Perinnematot Ky nimisenä, mutta luulen sen vaihtaneen omistajaa, enkä ole varma kutomon nimestä nykyisin. Käyn kurkkaamassa seuraavalla Porin käynnilläni ja voin sen jälkeen kertoa nykytilanteen.)

* * * *

Autumn is slowly coming into Nuppu Home handicrafts.
I love Autumn and its colours in nature.
Heather is common plant in our forests here in Finland.
The color of it suits perfectly together with grey.

* * * *

Keywords: cotton, weft, grey, lilac, handicraft, crochet, hazy, flowers, autumn, candle, lantern



8 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia ja lempeitä kuvia. Ihanaa syksyä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentistasi. Samoin kaunista syksyä sinullekin. Terkuin Riitta

      Poista
  2. Voi , mitkä ihanat värit ja mitähän kaunista noista suunnittelet... jäi hieman epäselväksi :)
    Ajatuksiisi yhtyen ja kauniista blogista kiitokseksi kumartaen , syksyn jatkoja sinulle toivottaa
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku kauniista sanoistasi. Ompa tosi kiva huomata, etten ole yksin fiiliksieni kanssa, vaan on muitakin samoin ajattelevia. Tiedätkö, että rehellisesti sanoen en vielä edes tiedä mitä noista virkkaisin, on niin paljon vaihtoehtoja. Värit kolahtivat heti ne nähdessäni. Ajattelin jotain raidallista.... Oiskos sulla hyviä ideoita ;-)

      Poista
  3. Ai mitä ihanaa täältä löytyikään! Valloittavan herkullisia ja lempeitä syysvärejä. Oikeita namupaloja. Jään odottelemaan mitä niistä syntyykään.
    Suuret kiitokseni kun olet piipahtanut tai oikeesti vähän jäänytkin blogini ystäväpiiriin. Kiitos ja tervetuloa. Vastavuoroin piipahdin pikapikaa blogissasi ja ihastus ja yhteensattumat on yllätäviä. Olen nimittäin etsiskellyt malleja ja kuteita virkattuihin isoihin mattoihin. Sain ystävättäreltäni lahjaksi suuren harmaasävyisen maton ja olen sitä päivä toisensa jälkeen ihaillut. Monasti olen miettinyt jaksaisiko moiseen paneutua itse. Olen lueskellut eri blogeista kommentteja ja vinkkejä virkkausprojektiin. Värejä on runsaasti, samoin kuteita tuntuu olevan monen sorttista. Koukku ja sen koko ym. vielä ihmetyttää. No eiköhän tästä vielä innostuta ihan täysillä kun saan tarvikkeet kasaan.
    Sirteää syksyä Sinulle. P.s. Laitoin bogisi omalle sivustolleni, ethän pahastu. Haluan jakaa kauniita töitäsi myös omille ystävilleni. Terkuin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli lukea pitkää kauniisti kirjoitettua kommenttiasi. Kiitos Kaisa. Olet tervetullut sinäkin blogini lukijaksi - liity ihmeessä. Kiitos pääsystä seuraamiesi blogien luetteloon. On just niin tosi, että malleja, kuteita, koukkuja, ohjeita jne on yllinkyllin tarjolla. Joskus on todella vaikea päättää mitä virkkaisi seuraavaksi. Kannustan sinua kokeilemaan, aloita jostain pienestä :-) Sinun sammalsydämesi ovat ihastuttavia ja kuvasi ja tarinasi inspiroivat kokeilemaan itsekin.
      Ihanaa värikästä syksyn jatkoa Pajupirttiin :-) terkuin Riitta

      Poista
  4. No, todellakin kauniit värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään tosi paljon itekin. Mutta mitähän niistä tekisin? Oiskos sulla ideoita? terkuin Riitta

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...